Senja Rummukainen

Senja Rummukainen (s. 1994) sai ensimmäisen palkinnon Turun sellokilpailussa 2014. Hän on esiintynyt mm. Naantalin, Turun, Korsholman ja Kauniaisten musiikkijuhlilla sekä RUSK-festivaalilla Pietarsaaressa. Rummukainen on esiintynyt solistina mm. Helsingin kaupunginorkesterin, Turun filharmonisen orkesterin, Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin ja Kuopion kaupunginorkesterin kanssa. Hän on opiskellut sellonsoittoa Sibelius-Akatemiassa professori Marko Ylösen johdolla sekä professori Young-Chang Chon ohjauksessa Essenin Folkwang Universität der Künstessä. Lisäopetusta hän on saanut mm. David Geringakselta ja Jens-Peter Maintzilta. Kesällä 2015 Rummukainen oli yksi Guilhermina Suggia Prize -sellokilpailun finalisteista. Hän soittaa selloa Borea-kvartetissa ja toimii avustajana Helsingin kaupunginorkesterissa.

Senja Rummukainen soittaa Kuhmon Kamarimusiikin Nuoret kamarimuusikot –ohjelmassa. Ohjelmaan valittiin koesoittojen kautta 30 lahjakasta nuorta syksyllä 2015. He esiintyvät tänä kesänä Kuhmossa sekä solisteina että kamari- ja orkesterikokoonpanoissa kokeneiden taiteilijoiden kanssa.

Esitykset

Kaukametsä 14.00

Georg Friedrich Händel (1685—1759):

Ilotulitusmusiikkia HWV 351 (1749)

Su
9.7.

Kaukametsä 14.00

Gustav Mahler (1860—1911):

Sarja orkesterille J. S. Bachin mukaan (1910)

Su
9.7.

1. Kuhmo-talo 19.45

Gustav Mahler (1860—1911):

Sarja orkesterille J. S. Bachin mukaan (1910)

Su
9.7.

1. Kuhmo-talo 19.45

Georg Hamilton Green (1893—1970):

Charleston Caprer (sov. ksylofonille ja jousikvartetille Bob Becker)

Su
9.7.

2. Kuhmon kirkko 11.00

Georg Friedrich Händel (1685—1759):

Ilotulitusmusiikkia HWV 351 (1749)

Ma
10.7.

19. Kontion koulu 16.15

Jacques Offenbach (1819—1880):

Les Larmes de Jacqueline (Jacquelinen kyyneleet) op. 76/2 sellolle ja jousille (1839)

To
13.7.

43. Kuhmo-talo 16.15

Franz Schubert (1797—1828):

Der Doppelgänger (Kaksoisolento) D. 957/13 kokoelmasta Schwanengesang (Joutsenlaulu) (1828)

Ti
18.7.

51. Kuhmon kirkko 21.15

Gustav Mahler (1860—1911):

Adagietto sinfoniasta nro 5 (1901-02)

Ke
19.7.

Borea-kvartetti

5. Kontion koulu 18.15

Ludwig van Beethoven (1770—1827):

Jousikvartetto nro 4 c-molli op. 18/4 (1799)

Ma
10.7.

8. Kontion koulu 14.15

Hugo Wolf (1860—1903):

Italialainen serenadi G-duuri jousikvartetille (1887)

Ti
11.7.

18. Kontion koulu 14.15

Jean Sibelius (1865—1957):

Jousikvartetto d-molli op. 56 "Voces intimae" (Sisäisiä ääniä) (1909)

To
13.7.

19. Kontion koulu 16.15

Ludwig van Beethoven (1770—1827):

Jousikvartetto nro 1 F-duuri op. 18/1 (1798-1800)

To
13.7.

53. Kontion koulu 15.15

W.A. Mozart (1756—1791):

Jousikvintetto C-duuri KV 515 (1787)

To
20.7.

56. Kuhmon kirkko 11.00

Ludwig van Beethoven (1770—1827):

Jousikvartetto nro 16 F-duuri op. 135 (1826)

Pe
21.7.