Shigeko Hata

Shigeko Hata

Shigeko Hata aloitti opintonsa Japanissa ja voitti ensimmäisen palkinnon ranskalaisen laulumusiikin kilpailussa Osakassa vuonna 1998. Kolme vuotta myöhemmin hän jatkoi opintojaan Pariisin konservatoriossa Peggy Bouveret’n ohjauksessa ja valmistui vuonna 2005 erinomaisin arvosanoin. Hata on osallistunut useille mestarikursseille, joilla hänen opettajinaan ovat olleet mm. Nathalie Stutzmann, Margreet Honig, Hartmut Höll ja Teresa Berganza. Hata on palkittu mm. Nadja ja Lili Boulanger -palkinnolla yhdessä pianisti Karolos Zouganelisin kanssa sekä Toulousen kansainvälisen ranskalaisen laulumusiikin voitolla pianistikumppaninaan Michael Guido. Viime vuosien produktioihin kuuluvat mm. levytys Magnifica-vaskikvintetin kanssa, Heinz Holligerin kuuden orkesterilaulun ensiesitys Japanissa ja tšekkisäveltäjä Ondřej Adámekin ooppera Imademo Marseillessa. Hän on esiintynyt myös Puccinin Madama Butterflyn nimiroolissa Saint-Étiennen oopperassa sekä Paminana Taikahuilun konserttiversiossa Pariisissa.

Esitykset