Beata Antikainen

Beata Antikainen on toiminut syksystä 2023 Helsingin kaupunginorkesterin toisena soolosellistinä. Hän aloitti sellonsoiton 5-vuotiaana Oulussa Eeva-Marja Laitisen oppilaana ja perheen muutettua Etelä-Suomeen hän jatkoi ensin Käpylän musiikkiopistossa Anja Majan oppilaana ja myöhemmin Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa Marko Ylösen ja Hannu Kiiskin oppilaana. Maisteriksi Antikainen valmistui Berliinin Hanns Eisler -musiikkikorkeakoulusta Claudio Bohorquezin luokalta. Opintojensa jälkeen vuosina 2020-2022 Antikainen oli Berliinin Philharmonikkojen Karajan-Akatemiassa stipendiaattina.

Antikainen on palkittu mm. Turun XII sellokilpailussa, Berliinin kansainvälisessä Anton Rubinstein -sellokilpailussa sekä Saksan korkeakoulujen Peter Pirazzi -kilpailussa.

Antikainen on myös aktiivinen kamarimuusikko ja esiintyy säännöllisesti musiikkifestivaaleilla niin Suomessa kuin ulkomailla. Näistä mainittakoon Kuhmon Kamarimusiikki, Martha Argerich Festival, Kamarikesä, Hauhon musiikkijuhlat (vuoden 2012 nuori taiteilija), ClasClas, Pekingin Super Cello sekä Belgiassa Classy Sundays. Kamarimuusikkona hän on esiintynyt mm. Berliinin Philharmonialla, Washington D.C. Kennedy Centerissä sekä Hampurin Laeiszhallessa ja tehnyt yhteistyötä mm. Guy Braunsteinin, Patricia Kopatchinskajan ja Amihai Groszin kanssa.

Antikainen on soittanut myös mm. Radion sinfoniaorkesterin, Turun Filharmonisen orkesterin, Helsinki Ensemblen ja Baden Baden Philharmonian kanssa.

Beata Antikainen on saanut tukea mm. Suomen Kulttuurirahastolta, Kordelinin säätiöltä, Pro Musicalta, Wihurin rahastolta sekä Wegelius-säätiöltä.

Esitykset

Ma
15.7.

Ludwig van Beethoven (1770—1827):

Muunnelmia teemasta "Ich bin der Schneider Kakadu" G-duuri op. 121a pianotriolle (? 1803, rev. 1816)

Ti
16.7.

Johannes Brahms (1833—1897):

Pianokvartetto nro 1 g-molli op. 25 (1861)

To
18.7.
Pe
19.7.

Pjotr Tšaikovski (1840—1893):

Souvenir de Florence (Muistoja Firenzestä) d-molli op. 70 (1890)

Su
21.7.

Pablo Casals (1876—1973):

Lintujen laulu (1972, sovitus espanjalaisesta kansansävelmästä El cant dels ocells)