Victoire Bunel

Violette Polchi

Victoire Bunel

Mezzosopraano Victoire Bunel aloitti musiikkiopintonsa 8-vuoitaana pianonsoitolla ja on opiskellut laulua Pariisin konservatoriossa Valérie Guillorit’n oppilaana vuodesta 2013. Tämän lukuvuoden hän on viettänyt vaihto-opiskelijana Lontoon Royal Academy of Musicissa. Bunel on laulanut Ranskan radion nuorisokuoron riveissä ja sai jo siellä musiikki- ja lauluopetusta. Hän on suorittanut myös musiikkitieteen tutkinnon Sorbonnen yliopistossa 2009. Bunel on kiinnostunut monenlaisesta ohjelmistosta ja on esiintynyt sekä pianistinsa kanssa että orkesterien solistina. Hän on voittanut erikoispalkinnon kansainvälisessä ranskalaisten laulujen kilpailussa Toulousessa. Mestarikursseilla Bunelia ovat opettaneet mm. Anna Sofie von Otter, Julius Drake ja Dietrich Henschel. Debyyttinsä oopperalavalla Bunel teki vuonna 2012 ja on siitä lähtien esiintynyt monissa oopperaproduktioissa.

Esitykset