Kuhmon Kamarimusiikki sivun taustakuva
Roberto Prosseda

Roberto Prosseda

piano

Pianisti Roberto Prosseda sai vuonna 2014 päätökseen Mendelssohnin kokonaispianoteosten levytysprojektinsa, jonka myötä hän myös toi päivänvaloon aiemmin tuntemattomia Mendelssohnin teoksia. Konserttilavoilla Prosseda on soittanut arvostetuimpien orkesterien solistina eri puolilla maailmaa. Häntä pidetään maailman johtavana Mendelssohn-tulkkina, mutta hänen tulkintansa Mozartin, Schubertin, Schumannin ja Chopinin musiikista ovat myös keränneet kiitosta. Prosseda tuo aktiivisesti esiin italialaista musiikkia ja on tehnyt kokonaislevytykset Petrassin ja Dallapiccolan pianoteoksista. Vuonna 2011 Prosseda debytoi jalkiopianistina ja soitti ensimmäisen modernin esityksen Gounod'n konsertosta jalkiopianolle. Hän on löytänyt uudestaan Schumannin, Lisztin ja Alkanin alkuperäissävellyksiä jalkiopianolle, ja useat säveltäjät, mm. Ennio Morricone, ovat kirjoittaneet instrumentille ja Roberto Prossedalle myös aivan uutta musiikkia.


Taiteilijan omat kotisivut

Esitykset

7. Kuhmo-talo 17.15

Darius Milhaud (1892—1974):

Scaramouche op. 165b, sarja kahdelle pianolle (1936)

Su
15.7.

15. Kontion koulu 14.00

Felix Mendelssohn (1809—1847):

Fantasia fis-molli op. 28 pianolle (1833)

Ti
17.7.

16. Kuhmo-talo 16.00

Clara Schumann (1819—1896):

Lorelei sopraanolle ja pianolle (1843)

Ti
17.7.

36. Kuhmon kirkko 17.00

Felix Mendelssohn (1809—1847):

Sekstetto D-duuri op. 110 viululle, kahdelle alttoviululle, sellolle, kontrabassolle ja pianolle (1824)

La
21.7.

36. Kuhmon kirkko 17.00

Fanny Mendelssohn (1805—1847):

Romanssi g-molli pianolle

La
21.7.

38. Kuhmo-talo 21.15

Witold Lutosławski (1913—1994):

Muunnelmia Paganinin teemasta kahdelle pianolle (1941)

La
21.7.

46. Kontion koulu 16.00

Felix Mendelssohn (1809—1847):

Alkusoitto William Shakespearen näytelmään Kesäyön unelma op. 61 pianolle nelikätisesti

Ma
23.7.

46. Kontion koulu 16.00

Felix Mendelssohn (1809—1847):

Scherzo William Shakespearen näytelmään Kesäyön unelma op. 61 pianolle nelikätisesti

Ma
23.7.

46. Kontion koulu 16.00

Felix Mendelssohn (1809—1847):

Notturno William Shakespearen näytelmään Kesäyön unelma op. 61 pianolle

Ma
23.7.

46. Kontion koulu 16.00

Felix Mendelssohn (1809—1847):

Klovnitanssi William Shakespearen näytelmään Kesäyön unelma op. 61 pianolle nelikätisesti

Ma
23.7.

46. Kontion koulu 16.00

Felix Mendelssohn (1809—1847):

Häämarssi William Shakespearen näytelmään Kesäyön unelma op. 61 pianolle nelikätisesti

Ma
23.7.