Kuhmon Kamarimusiikki sivun taustakuva

Kuhmon Kamarimusiikki 2018

Kuhmo sijaitsee Itä-Suomessa Kainuussa, 600 kilometriä Helsingistä pohjoiseen, metsien ja järvien keskellä. Kaksi viikkoa keskellä heinäkuuta on Kuhmossa pyhitetty kamarimusiikille. Silloin tuhannet musiikin ystävät suuntaavat tiensä Kuhmoon. Koko 9.000 asukkaan paikkakunta sykkii musiikkia. Kulissina ovat miltei konserttitalojen seinää hipova Lammasjärvi ja pohjoisen uskomaton, kuulas valo.

Konsertit pidetään Kuhmo-talon akustisesti erinomaisessa Lentua-salissa, festivaalin kulttipaikassa Kontion koulussa sekä Kuhmon kauniissa puukirkossa. Kesällä 2018 otetaan käyttöön ensimmäistä kertaa uusi Tuupalan alakoulu. Kaikki konserttipaikat ovat kävelymatkan päässä toisistaan. Suosittu kulkuväline on polkupyörä, niin taiteilijoilla kuin yleisölläkin. Musiikkia kuuluu kaikkialta ja yleisö elää musiikille, konsertteja on aamusta yömyöhään. Iltaisin festivaaliravintolan pihalla, nuotion äärellä, taiteilijat ja yleisö pääsevät solmimaan kontakteja.

Yli 47 vuodessa Kuhmon Kamarimusiikki on kasvanut yhdeksi maailman merkittävimmistä kamarimusiikkijuhlista. Jo vuonna 1989 arvostettu amerikkalainen musiikkilehti Connoisseur kirjoitti, että Kuhmon juhla "on ehkä maailman paras". Kesällä 2015 englantilainen Financial Times kertoi, että Kuhmossa "vallitsee rajoittamaton luova idealismi". Itävaltalainen Festspiele-musiikkilehti on puolestaan luokitellut Kuhmon festivaalin vuosina 2008−2015 maailman 15 parhaimman musiikkijuhlan joukkoon.

Alttoviulutaiteilija, säveltäjä Vladimir Mendelssohn on ollut Kuhmon Kamarimusiikin taiteellisena johtajana syksystä 2005 alkaen. Kuhmon Kamarimusiikin taiteilijakuntaan hän on kuulunut 1980-luvulta asti.

Kuhmon 49. Kamarimusiikki 14.−28.7.2018

Heinäkuun kahden viimeisen viikon ajaksi Kuhmo täyttyy unelmista, sillä Kuhmon Kamarimusiikin kesän 2018 teemana on Unelmien kauppa. Tarjonta on entistäkin runsaampaa, koska festivaali käynnistyy jo lauantaina 14.7. ja kahden viikon aikana koetaan lähes sata erilaista tilaisuutta. Viimeiset konsertit kuullaan lauantaina 28.7.

Tarjolla on runsaasti perinteisiä kamarimusiikin suurteoksia tuttua Forelli-kvintettoa myöten, mutta valikoimissa on myös yllättäviä uutuuksia. Suuria kokonaisuuksia ovat mm. Beethovenin neljäs pianokonsertto ja Schubertin keskeneräinen sinfonia, jotka kuullaan historiallisesti autenttisina esityksinä. Myös suosikkiooppera Carmen kuullaan kamariversiona.

Unelmia välittää kuulijoille yli sata kotimaista ja kansainvälistä huippumuusikkoa kuten pianisti Nino Gvetadze, vuoden 2010 Sibelius-viulukilpailun voittaja Nikita Boriso-Glebsky, sellisti ja kapellimestari Klaus Mäkelä, klarinetistit Lauri Sallinen ja Christoffer Sundqvist, bandoneonin taitaja Marcelo Nisinman ja laulaja Romina Basso. Yhtyeitä ovat mm. jousikvartetit Meta4, Borea, Danel ja Enesco sekä Storioni-pianotrio.

Kaikkiaan festivaalin konsertteja on yli 70. Kun niiden päälle lasketaan vielä oppilaskonsertit, taidenäyttelyt, ohjelmaesittelyt ja muut oheistilaisuudet, liittyy tapahtumaan yli 100 tilaisuutta.

Taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn kutsuu mukaan seuraavin sanoin: "Kannattaa tulla paikalle, sillä tämä ei toistu enää koskaan samalla tavalla samojen tähtien alla." "Musiikki on mysteeri joka laulaa ja tanssii ajassa ja ajan tuolla puolen, aikojen alusta aina ikuisuuteen..."

Tervetuloa Kuhmoon - kamarimusiikin pääkaupunkiin!