Kuhmon Kamarimusiikki sivun taustakuva
Lammasjärvi Kuhmo

Kuhmon Kamarimusiikki 2020

Kuhmo sijaitsee Itä-Suomessa Kainuussa, 600 kilometriä Helsingistä pohjoiseen, metsien ja järvien keskellä. Kaksi viikkoa keskellä heinäkuuta on Kuhmossa pyhitetty kamarimusiikille. Silloin tuhannet musiikin ystävät suuntaavat tiensä Kuhmoon. Koko 8300:n asukkaan paikkakunta sykkii musiikkia. Kulissina ovat miltei konserttitalojen seinää hipova Lammasjärvi ja pohjoisen uskomaton, kuulas valo.

Konsertit pidetään Kuhmo-talon akustisesti erinomaisessa Lentua-salissa, Kuhmon kauniissa puukirkossa sekä uudessa Tuupalan alakoulussa. Kaikki konserttipaikat ovat kävelymatkan päässä toisistaan. Suosittu kulkuväline on polkupyörä, niin taiteilijoilla kuin yleisölläkin. Musiikkia kuuluu kaikkialta ja yleisö elää musiikille, konsertteja on aamusta yömyöhään. Iltaisin festivaaliravintolan pihalla, nuotion äärellä, taiteilijat ja yleisö pääsevät solmimaan kontakteja.

50 vuodessa Kuhmon Kamarimusiikki on kasvanut yhdeksi maailman merkittävimmistä kamarimusiikkijuhlista. Jo vuonna 1989 arvostettu amerikkalainen musiikkilehti Connoisseur kirjoitti, että Kuhmon juhla "on ehkä maailman paras". Kesällä 2015 englantilainen Financial Times kertoi, että Kuhmossa "vallitsee rajoittamaton luova idealismi". Itävaltalainen Festspiele-musiikkilehti on puolestaan luokitellut Kuhmon festivaalin vuosina 2008−2015 maailman 15 parhaimman musiikkijuhlan joukkoon.

Alttoviulutaiteilija, säveltäjä Vladimir Mendelssohn on ollut Kuhmon Kamarimusiikin taiteellisena johtajana syksystä 2005 alkaen. Kuhmon Kamarimusiikin taiteilijakuntaan hän on kuulunut 1980-luvulta asti.

Kuhmon 51. Kamarimusiikki 12.−25.7.2020

Kuhmon Kamarimusiikki soi 51. kerran 12. – 25.7.2020. Teemana on Illuusion taide. Ohjelma ja taiteilijat julkistetaan tammikuussa 2020.

Päivät rakentuvat niin, että pääsääntöisesti päivä aloitetaan klo 11 kirkossa. Sen jälkeen iltapäivän konsertti tai konsertit ovat Tuupalassa ja illan viimeisiin kahteen konserttiin siirrytään Kuhmo-taloon. Kuhmon keskustan konserttien ohella jalkaudutaan kunnolla myös perukkaan.

Kaikkiaan festivaalin konsertteja on yli 70. Kun niiden päälle lasketaan vielä oppilaskonsertit, taidenäyttelyt, ohjelmaesittelyt ja muut oheistilaisuudet, liittyy tapahtumaan yli 100 tilaisuutta.

Kaikkea ihanaa tapahtuu.... Jaksa odottaa. Ryhmille ennakkotietoja annetaan jo joulukuussa.

Lämpimästi tervetuloa Kuhmon 51. Kamarimusiikkiin!