Kuhmon Kamarimusiikki sivun taustakuva
Kuhmon Kamarimusiikki Beethoven kesä 2021 teema

Kuhmon Kamarimusiikki 2021

Taustatietoja

Kuhmo sijaitsee Itä-Suomessa Kainuussa, 600 kilometriä Helsingistä pohjoiseen, metsien ja järvien keskellä. Kaksi viikkoa keskellä heinäkuuta on Kuhmossa pyhitetty kamarimusiikille. Silloin tuhannet musiikin ystävät suuntaavat tiensä Kuhmoon. Koko 8000:n asukkaan paikkakunta sykkii musiikkia. Kulissina ovat miltei konserttitalojen seinää hipova Lammasjärvi ja pohjoisen uskomaton, kuulas valo.

Konsertit pidetään Kuhmo-talon akustisesti erinomaisessa Lentua-salissa ja Kuhmon kauniissa puukirkossa, kurssien konsertit uudessa Tuupalan alakoulussa. Kaikki konserttipaikat ovat kävelymatkan päässä toisistaan. Suosittu kulkuväline on polkupyörä, niin taiteilijoilla kuin yleisölläkin. Musiikkia kuuluu kaikkialta ja yleisö elää musiikille, konsertteja on aamusta yömyöhään. Iltaisin festivaaliravintolan pihalla, nuotion äärellä, taiteilijat ja yleisö pääsevät solmimaan kontakteja.

Yli 50 vuodessa Kuhmon Kamarimusiikki on kasvanut yhdeksi maailman merkittävimmistä kamarimusiikkijuhlista. Jo vuonna 1989 arvostettu amerikkalainen musiikkilehti Connoisseur kirjoitti, että Kuhmon juhla "on ehkä maailman paras". Kesällä 2015 englantilainen Financial Times kertoi, että Kuhmossa "vallitsee rajoittamaton luova idealismi". Itävaltalainen Festspiele-musiikkilehti on puolestaan luokitellut Kuhmon festivaalin vuosina 2008−2015 maailman 15 parhaimman musiikkijuhlan joukkoon.

Alttoviulutaiteilija, säveltäjä Vladimir Mendelssohn on ollut Kuhmon Kamarimusiikin taiteellisena johtajana syksystä 2005 alkaen. Kuhmon Kamarimusiikin taiteilijakuntaan hän on kuulunut 1980-luvulta asti.

Kuhmon 51. Kamarimusiikki 11.−24.7.2021

Kuhmon Kamarimusiikki järjestetään vuoden tauon jälkeen 11.−24. heinäkuuta. Luvassa on 55 konserttia, joissa kuullaan kymmeniä koti- ja ulkomaisia huippumuusikoita.

Kesän teemana on Beethovenin purkaus. Säveltäjän tuotannosta kuullaan laaja kattaus lauluja, sooloteoksia, kamarimusiikkia ja myös pienemmille kokoonpanoille sovitettuja sinfonioita. Lisäksi kuullaan muuta musiikkia Beethovenin ajalta ja runsaasti muita kamarimusiikin klassikoita.

Vuoden 2020 peruuntunutta festivaalia ei epidemiatilanteen vuoksi voida toteuttaa sellaisenaan. Kesälle 2020 suunniteltu teema Illuusion taide siirtyy vuodelle 2022.

Tervetuloa Kuhmoon - kamarimusiikin pääkaupunkiin!