Jehye Lee

Jehye Lee

Vuonna 1986 Soulissa syntynyt Jehye Lee aloitti viulunsoiton 7-vuotiaana. Hän suoritti kandidaatin tutkinnon Korean kansallisessa taideyliopistossa ja siirtyi tekemään maisteriopintoja Miriam Friedin johdolla Bostoniin. Lee jatkoi opintojaan vielä Saksassa Kronberg-akatemiassa Ana Chumachenkon oppilaana. Vuonna 2013 hänestä tuli Augsburgin filharmonisen orkesterin kaikkien aikojen nuorin konserttimestari, ja hiljattain hänet nimitettiin Baijerin radion sinfoniaorkesterin toisen viulun äänenjohtajaksi. Lee on saavuttanut ensimmäisen sijan Leopold Mozart -kilpailussa Saksassa ja Sarasate-kilpailussa Espanjassa. Moskovan Tšaikovski-kilpailussa hän ylsi kolmanneksi. Lee on esiintynyt useiden eurooppalaisten ja aasialaisten orkesterien solistina ja työskennellyt mm. Valeri Gergijevin ja Myung Whun Chungin kanssa. Hän on pianotrionsa jäsenenä suorittanut maisterin tutkinnon myös kamarimusiikissa ja esiintynyt kamarimusiikkifestivaaleilla eri puolilla Eurooppaa. Jehye Leen esiintyminen Kuhmon Kamarimusiikissa on yhteistyössä Kumho Asiana Cultural Foundationin kanssa.

Esitykset