Kuhmon Kamarimusiikki sivun taustakuva
Aapo Häkkinen

Aapo Häkkinen

cembalo

Aapo Häkkinen on opiskellut cembalonsoittoa Elina Mustosen, Bob van Asperenin ja Pierre Hantaïn johdolla. Solistidiplominsa hän suoritti Amsterdamissa vuonna 1998. Pian tämän jälkeen hän sai toisen palkinnon ja Belgian radion ja television palkinnon Bruggen cembalokilpailussa sekä Pohjois-Saksan radion Musikpreis-erikoispalkinnon italialaisen musiikin tulkinnoistaan.

Häkkinen piti ensikonserttinsa vuonna 2000. Hän on esiintynyt monien orkesterien solistina ja johtajana (mm. Helsingin kaupunginorkesteri, Radion sinfoniaorkesteri, Tampere Filharmonia, Musica Aeterna, Orchestra del Teatro Olimpico di Vicenza, Orquestra Metropolitana de Lisboa, Dunedin Consort) useimmissa Euroopan maissa, Israelissa, Turkissa, Japanissa, Kiinassa, Etelä-Koreassa, Vietnamissa, Brasiliassa, Meksikossa ja Yhdysvalloissa. Hän toimi vuosina 2002–04 Christophe Rousset'n assistenttina Ambronayn ja Leipzigin oopperoissa. Hän debytoi oopperakapellimestarina Kroatian kansallisoopperassa vuonna 2004.

Aapo Häkkinen on tehnyt lukuisia levytyksiä Aeolus-, Alba-, Avie-, Cantus-, Deux-Elles-, Naxos- ja Ondine-levymerkeille ja toimittanut 1600-luvun firenzeläisen kosketinsoitinmusiikin julkaisusarjan Ut Orpheus Edizionille. Hän on toiminut Helsingin Barokkiorkesterin taiteellisena johtajana vuodesta 2003 lähtien.

Esitykset

2. Kuhmo-talo 19.00

W. A. Mozart (1756—1791):

Serenadi G-duuri KV 525 "Eine kleine Nachtmusik" (Pieni yösoitto) (1787)

Su
10.7.

3. Kuhmon kirkko 11.00

Georg Friedrich Händel (1685—1759):

Passacaglia nro 255 sarjasta nro 7 g-molli HWV 432 cembalolle (1720)

Ma
11.7.

3. Kuhmon kirkko 11.00

Francesca Caccini (1587—1640):

Ciaccona viululle ja cembalolle

Ma
11.7.

7. Kuhmon kirkko 11.00

J. S. Bach (1685—1750):

Konsertto d-molli BWV 1043 kahdelle viululle, jousille ja basso continuolle (1730-31)

Ti
12.7.

Salakamari 10.00

Esittely suomeksi

Ke
13.7.

11. Kuhmon kirkko 11.00

J. S. Bach (1685—1750):

Das Musikalische Opfer (Musiikillinen uhrilahja) BWV 1079 (1747)

Ke
13.7.

13. Kuhmo-talo 18.00

Jean-Philippe Rameau (1683—1764):

Konsertto nro 3 kok. Pièces de clavecin en concerts huilulle, alttoviululle ja cembalolle (1741)

Ke
13.7.

15. Kuhmon kirkko 11.00

Andrea Falconieri (1585—1656):

Batalla de Barabaso yerno de Satanas (Saatanan vävyn Barabbaan taistelu) nro 20 kokoelmasta Il primo libro canzone (1650)

To
14.7.

17. Kuhmo-talo 18.00

Georg Philipp Telemann (1681—1767):

Don Quijote G-duuri TWV 55:G10 jousikvartetille, kontrabassolle ja cembalolle

To
14.7.

38. Tuupalan alakoulu 14.15

P. D. Q. Bach (1807—1742):

Air "Ground Round" sonaatista S. 440 alttoviululle nelikätisesti ja cembalolle (1971)

Ti
19.7.

38. Tuupalan alakoulu 14.15

François Couperin (1668—1733):

Air de diable kok. Les Gouts-Réunis ou nouveaux concerts (1724)

Ti
19.7.

42. Kuhmon kirkko 11.00

Jean-Féry Rebel (1666—1747):

Le chaos (Kaaos) sinfoniasta Les éléments (Elementit)

Ke
20.7.

42. Kuhmon kirkko 11.00

François Couperin (1668—1733):

Les Fauvètes plaintives (1722)

Ke
20.7.

42. Kuhmon kirkko 11.00

Louis-Claude Daquin (1694—1772):

Le coucou (1735)

Ke
20.7.

44. Kuhmo-talo 18.00

Nadia Boulanger (1887—1979):

Lux aeterna sopraanolle, viululle, sellolle, harpulle ja uruille (1918)

Ke
20.7.