Vapaita paikkoja kurssilla

OPETTAJALUETTELO sivulla opettajat

KUHMON MUSIIKKIKURSSIT 2023

Perinteikkäät Kuhmon musiikkikurssit järjestetään jo 53. kerran. Maailmanlaajuisesti tunnettu Kuhmon henki houkuttelee tänäkin vuonna paikalle satakunta nuorta musiikinopiskelijaa yksin tai yhtyeensä kanssa saamaan oppia kansainvälisen tason taiteilijoilta ja pedagogeilta. Oppituntien lisäksi kurssilaiset pääsevät vapaasti kuuntelemaan Kuhmon Kamarimusiikin uskomattoman korkeatasoista ja runsasta konserttitarjontaa ja mahdollisesti kuuntelemaan oman opettajansa työtä myös käytännössä. 

Kurssit on suunnattu laajasti kaikenikäisille musiikinopiskelijoille aktiiviharrastajista aina uraansa aloitteleviin ammattiopiskelijoihin. Tukea voi saada yhtälailla kilpailuohjelman kuin musiikkiopisto-opintojen kesäläksyjen hiomiseen. Pitkälle opinnoissaan edenneille on tarjolla myös työpajoja, joissa harjoitellaan festivaalikonserttiesitystä varten kamarimusiikkiteoksia yhdessä työpajan vetäjän kanssa. Tänä kesänä kursseilla vierailee myös pianisti Olli Mustonen, jonka lyhyt erityisesti Beethovenin pianosonaatteihin keskittyvä julkinen mestarikurssi on harvinainen tilaisuus kurkistaa maailmanluokan tulkitsijan näkemyksiin kyseisiin musiikkikirjallisuuden mestariteoksiin. 

Kuhmo toimii jokavuotisena kokoontumispaikkana suurelle joukolle ihmisiä, joita yhdistää rakkaus musiikkiin. Kuhmo onkin oiva paikka paitsi tavata vanhoja tuttuja, myös solmia monenlaisia uusia kontakteja ja ystävyyssuhteita. Tervetuloa! 

Junio Kimanen
kurssien taiteellinen johtaja