Photo: Igor Studio
Aitor Hevia
Aitor Hevia aloitti viulun soittamisen isänsä, professori J. Ramón Hevian kanssa ja jatkoi Oviedon konservatoriossa professori Yuri Nasushkinin luokalla. Myöhemmin hän opiskeli Amsterdamin konservatoriossa professori Keiko Wataya opettajanaan. Hevian muita merkittäviä pedagogeja ovat olleet Rainer Schmidt (Hagen-kvartetti), Hatto Beyerle (Alban Berg -kvartetti) sekä Walter Levin (LaSalle-kvartetti). Hän opiskeli myös Mardridissa kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa, Eurooppalaisessa kamarimusiikkiakatemiassa ja Baselin Musiikkikorkeakoulussa.
Hänen päätyönsä nykyisin on Quiroga-kvartetin ensiviulistina. Kvartetti on tunnettu rohkeista ja innovatiivisista esityksistään tunnetuissa kansainvälisissä konserttisaleissa, mm. Amsterdamissa Concertgebouw, Berliinin Filharmonia, Salzburgissa Mozarteum. Kvartetin yhteistyökumppaneihin kuuluvat Martha Argerich, Veronika Hagen, Jörg Widmann, Antje Weithaas ja Richard Lester. Quiroga-kvartetti on voittanut useita kansainvälisiä kilpailuja, kuten mm. Bordeaux’n, Paolo Borcianin, Genevan, Pekingin ja Palau Barcelonan kamarimusiikkikilpailuja. Vuonna 2018 kvaretti voitti tavoitellun Espanjan kansallisen musiikkipalkinnon. Heidät valittiin 2013 ensimmäisinä Madridin kuninkaallisen palatsin residenssikvartetiksi, minkä ansiosta he pääsivät soittamaan täysin uniikkeja Stradivarius-soittimia.
Aktiivisen kamarimusiikkiuransa lisäksi Hevia on esiintynyt myös solistina, toiminut Espanjan nuoriso-orkesterin konserttimestarina ja soittanut Euroopan unionin nuoriso-orkesterin jäsenenä. Hän on keikkaillut useassa ammattiorkesterissa Espanjassa ja saanut soittaa mm. kapellimestareiden Carlo Maria Giulini, Sir Colin Davis, Bernard Haitink, Aarón Zapico, Jordi Savall ja Pablo González johdolla.
Aitor Hevia opettaa mestarikursseilla ympäri maailmaa, on opettanut Aragonin konservatoriossa vuodesta 2008 viulua ja toimii nykyisin sen kamarimusiikkiosaston johtajana.
Hän soittaa wieniläistä Julia Maria Paschin tekemää viulua vuodelta 2021.
Taiteilijan/Yhtyeen omat kotisivut