Frédéric Lainé

Frédéric Lainé

Frédéric Lainéen työ jakautuu kolmeen eri osaan alttoviulun soittoon, opettamistyöhön sekä musiikkitieteeseen. Valmistuttuaan sekä Lyonin että Pariisin kansallisista konservatorioista, matkasi Lainé ensin Italiaan mestarikursseille Trieste-trion oppiin ja sitten Lontooseen saamaan oppia Amadeus-kvartetilta. Soitettuaan sooloaltistina ranskalaisissa orkestereissa, hän on keskittynyt kamarimusiikin soittamiseen. Lainé on soittanut mm. Simon-kvartetissa ja Fidelio-pianokvartetissa ja esiintynyt kvartettien jäsenenä ympäri Oseaaniaa, Pohjois-Amerikkaa ja Eurooppaa. Erityisesti Pariisissa hän on esiintynyt useissa kamarimusiikkisarjoissa mm. Ranskan radiossa, Louvren museossa sekä Musée d’Orseyssa. Marraskuussa 2021 Frédéric Lainé aloitti Enesco-kvartetin alttoviulistina. 1998 Lainé valmistui musiikkitieteiden tohtoriksi ja on julkaissut kuusiosaisen kirjasarjan "Alttoviulukoulu". Hän toimii pariisilaisessa kustantamossa ja on tehnyt yhteistyötä mm. Bärenreiter-kustantamon kanssa. Frédéric Lainé opettaa alttoviulua ja kamarimusiikin didaktiikkaa Pariisin konservatoriossa.

Esitykset