
New Helsinki Quartet
Petri Aarnio, viulu Taija Angervo, viulu Ilari Angervo, alttoviulu Tuomas Lehto, sello Uusi Helsinki -kvartetti perustettiin vuonna 1982 ja jo kaksi vuotta myöhemmin se voitti kaksi kvartettikilpailua. Vuonna 1994 yhtye sijoittui toiseksi Lontoon kansainvälisessä jousikvartettikilpailussa ja 1997 sille myönnettiin Nuori Suomi- palkinto. Onnistuneet vierailut mm. Wigmore Hallissa Lontoossa sekä lukuisilla festivaaleilla ovat vakiinnuttaneet kvartetin aseman kansainvälisessä musiikkielämässä. Säännölliset kiertueet ovat suuntautuneet mm. Belgiaan, Hollantiin, Kreikkaan, Saksaan ja Englantiin. Euroopan lisäksi kvartetti on esiintynyt Japanissa, Yhdysvalloissa, Australiassa ja Israelissa. Kaudella 2012–2013 kvartetti juhli 30-vuotista taivaltaan esittäen kaikki Beethovenin kvartetot Lahdessa, Tampereella ja Helsingissä.. Uusi Helsinki -kvartetilla on ollut monia merkittäviä opettajia, joista mainittakoon Risto Fredriksson, Eli Goren ja Peter Csaba. Kvartetti on opiskellut myös Amadeus-, Takács-, Chillingrian- ja Britten-kvartettien johdolla.Esitykset
Tuomas Lehto
Ma
13.7.
13.7.
Ma
13.7.
13.7.
Johann Strauss II (1825—1899):
Wein, Weib und Gesang (Viini, laulu ja naiset) op. 333 (1869, sov. salonkiyhtyeelle Anton Berg, 1921)
Ma
13.7.
13.7.
Antonio Vivaldi (1678—1741):
Viulukonsertto F-duuri op. 8 nro 3 "Syksy" (1723)
Ti
14.7.
14.7.
Gioacchino Rossini (1792—1868):
Jousisonaatti nro 3 C-duuri kahdelle viululle, sellolle ja kontrabassolle (n. 1804)
Ke
15.7.
15.7.
Jouni Kaipainen (1956—2015):
Pianotrio nro 2 op. 102 "…nous hauki kuusen latvukseen…" (2014)
Su
19.7.
19.7.
Alessandro Scarlatti (1660—1725):
Joulukantaatti (1695, sanat: Antonio Ottoboni)
Su
19.7.
19.7.
Jouni Kaipainen (1956—2015):
Luminoso op. 79 klarinetille ja pianotriolle (2006)
Su
19.7.
19.7.
Armas Järnefelt (1869—1958):
Kehtolaulu (1904, transkriptio sellolle ja pianolle)