Sini Simonen

Sini Simonen aloitti viulunsoiton neljävuotiaana Länsi-Helsingin musiikkiopistossa. Simonen opiskeli Sibelius-Akatemiassa, Hannoverin musiikkikorkeakoulussa opettajanaan Lara Lev ja Baselin musiikkikorkeakoulussa opettajanaan Rainer Schmidt. Simonen soittaa italialaisen Giovanni Battista Guadagninin tekemää viulua vuodelta 1760.

Sini Simonen kuuluu sukupolvensa menestyneimpiin suomalaisiin viulisteihin. Hän on lontoolaisen Castalian-kvartetin viulisti, tanskalaisen Esbjerg Ensemble -kamariyhtyeen viulisti sekä sveitsiläisen Calvino-pianotrion viulisti.

Simonen on konsertoinut solistina ja kamarimuusikkona maailmanlaajuisesti. Hän on esiintynyt useimpien suomalaisten ja lukuisien keskieurooppalaisten sinfoniaorkesterien solistina.

Vuonna 2005 Simonen eteni ainoana suomalaisena Jean Sibelius -viulukilpailun finaaliin. Vuonna 2008 hän voitti toisen palkinnon Carl Flesch -viulukilpailussa Unkarissa sekä ensimmäisen palkinnon Cremonan sooloviulukilpailussa Italiassa. Vuonna 2009 Simonen voitti toisen palkinnon Rodolfo Lipizer -kilpailussa Italiassa. Kamarimuusikkona hän on voittanut Lyonin kansainvälisen kvartettikilpailun, Johannes Brahms -kilpailun Puolassa ja Citta di Pinerolo -kilpailun Italiassa.