Heti alkuun hyviä uutisia: Tuupalan koulun uusi sali on mainio kamarimusiikkisali. Sitä kokeiltiin eilen ensimmäistä kertaa jousisoittimilla ja pianolla. Istuin aivan perällä ja kuulin kaiken erinomaisesti. Vaikutelma oli samantapainen kuin Kontion salissa: musiikki ja esiintyjät tuntuivat olevan aivan lähellä. Vielä tietysti kaivataan monenlaista säätöä ja akustiikan kokeiluja, mutta nyt on jo selvää, että Kuhmossa on uusi konserttikäyttöön sopiva sali. Kontion salia kaikkine muistoineen ei tietysti mikään voi korvata, mutta ainakin Tuupalan toimivuus helpottaa mahdollista luopumista Kontiosta.
Hillitön kuumuus jatkuu ja jatkuu. Se ei kuitenkaan näytä lamaannuttaneen ihmisiä, sillä konserteissa on ollut tasaisen paljon kuulijoita ja tunnelma on pysynyt korkealla. Tänään odotetaan erityisellä mielenkiinnolla Olivier Messiaenin Aikojen lopun kvartettoa. Sitä on soitettu Kuhmossa lähes yhtä säännöllisesti kuin Forelli-kvintettoa. Ensimmäisen kerran se toteutettiin 1977 ja siitä lähtien se on ollut eniten esitetty moderniksi musiikiksi laskettava teos. Joka kerta kvartetto on erilainen, ja tänään sen soittaa joukko niin hienoja muusikoita, että pakko on käydä kuuntelemassa taas kerran.
Ja lopuksi vielä Kuhmo-talon johtajalta saamaani täydennystä eilisen blogin tietoihin eniten rönttösiä syöneestä muusikosta. Kun Kuhmo-taloon nauhoitettiin Aulis Sallisen soittama sisäänsoitto, muusikkona oli juuri tuo syömisessäkin kunnostautunut Stephen Burns. Hän oli niin mieltynyt rönttösiin, että halusi sellaisen nauhoituksen palkkioksi. Luonnollisesti hän ei olisi riittävän suurta määrää herkkuruokaansa saanut kuljetettua ja säilytettyä, joten hän päätyi mainioon ratkaisuun. Kuhmo-taloon myytiin juuri silloin nimikkotuoleja, mutta Kuhmon hengen mukaisesti Stephen Burns ei halunnut omaa nimeään ikuistettavaksi, vaan suosikkileivonnaisensa nimen. Ja niin yksi salin tuoleista siis omistettiin rönttöselle.
Juhani Koivisto, lehdistöpäällikkö