Kuhmon Kamarimusiikilla on luvassa menoa ja meininkiä tällä viikolla: viisi konserttia kahden päivänä! Kolme ensimmäistä konserttia ovat Kuusamossa 23.2. ja kaksi seuraavaa Kuhmossa 24.2. Konserteista järjestään kolme yksityistilaisuuksina 8-luokkalaisille taidetestaajille ja kaksi on avoimia kaikelle yleisölle.

Taidetestaajille Kuhmon Kamarimusiikki tarjoaa Huomisen pelit -nimiset konsertit. Festivaalin taiteelliset johtajat, viulistit Minna Pensola ja Antti Tikkanen ovat suunnitelleet ohjelmat juuri nuoria varten eivätkä ne ole ihan perinteisimmästä päästä. Konserteissa kuullaan John Cagen Olohuonemusiikkia, W.A. Mozartin Musiikillinen noppapeli, Osmo Tapio Räihälän Rampant, Nico Muhlyn Etydi kolme alttoviululle ja ääninauhalle sekä Jaakko Kuusisto Play II. Showta lavalla vetävät Pensolan ja Tikkasen lisäksi sellisti Joona Pulkkinen ja pianisti Irina Zahharenkova. Ohjelmat ovat samat Kuusamossa ja Kuhmossa.

Taidetestaajien konsertteja on kaksi Kuusamossa ja yksi Kuhmossa. Kuusamon konsertteihin osallistuvat 8-luokkalaiset seuraavista paikoista: Kuusamo, Ruka, Posio, Suomussalmi, Salla ja Taivalkoski. Kuhmon konserttiin tulevat Kuhmon Tuupalan koulun 8-luokkalaisten lisäksi luokat Kajaanista ja Sotkamosta.

Taidetestaajat ovat saaneet jo ennakkoon powerpoint- ja videotervehdykset festivaalilta. Niissä on kerrottu tulevan konsertin ohjelma, esitelty taiteilijat ja annettu ohjeistuksia konserttikäyttäytymiseen. Heti konsertti jälkeen taiteilijat vastaavat myös heille lähettyihin kysymyksiin. Kysymyspatteristoa kootaan parhaillaan. Nuoria kiinnostavat mm. taiteilijoiden koulutus, harjoittelu, soittimet ja ympärivuotinen toiminta. Listalla ovat myös kysymykset ”oletteko yhtä hyviä soittamisessa kuin Iivo hiihtämisessä” ja ”onko teillä moottorikelkkaa, ja jos on, niin mikä on sen merkki”. Luvassa on mukavaa yhdessäoloa.

Konsertin ja esittelyiden jälkeen taidetestaajat nimensä mukaisesti arvioivat kokemansa elämyksen. Arviot on luettavissa Taidetestaajat.fi-sivulta.

Taidetestaajat ovat Suomen suurin kulttuurikasvatusohjelma, joka tarjoaa kaikille kahdeksasluokkalaisille ja heidän opettajilleen 1-2 vierailua lukuvuodessa korkealaatuisen taiteen parissa. Toiminta tavoittaa vuosittain yli 65 000 henkeä, kaikista Suomen kunnista. Taidetestaajat-ohjelmaa tuottaa Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto. Toimintaa tukevat Suomen Kulttuurirahasto, Svenska Kulturfonden sekä opetus- ja kulttuuriministeriö.

Illan yleisökonserteissa kuullaan Osvaldo Golijovin Omaramor soolosellolle, Clara Schumannin Kolme romanssia op. 22 viululle ja pianolle, Olli Mustosen Kuusi bagatellia sooloviululle sekä Robert Schumannin Pianokvartetto nro 2 Es-duuri op. 47. Lippuja Kuusamon konserttiin myy Kuusamotalo ja Kuhmon konserttiin Kuhmo-talo. Molemmat konsertit alkavat konserttipäivinään klo 18.30.

Kaikissa konserteissa noudatetaan koronaohjeistuksia. Konsertteihin tullaan vain terveenä ja maskit kasvoilla. Käsidesiä on tarjolla konserttitilojen auloissa. Taidetestaajien tulot ja lähdöt on porrastettu koulukohtaisesti. Yleisökonserteissa on käytössä vain puolet tilojen kapasiteetista.

Lisätietoja:
Kuhmon Kamarimusiikki, puh. 044 544 5162