Pitää myöntää, että en ollut koskaan kuullutkaan Karl Weiglista. Sunnuntaisen esityksen jälkeen voin vain ihmetellä, miksi hänen musiikkinsa on unohtunut. Ehkä esitykset eivät vain ole olleet riittävän hyviä. Nyt Mari Palo lauloi niin hurjan vakuuttavasti, että iho meni kananlihalle. Richard Dehmelin tekstiin sävelletty laaja laulu Ein Stelldichein oli mitä hienointa 1900-luvun alun modernia musiikkia. Sitä ei kuitenkaan edes julkaistu säveltäjän elinaikana. Mahdollisesti rajoittava tekijä on kokoonpano, harva laulaja kun saa konserttiinsa mukaan jousisekstettiä.
Itävaltalainen Karl Weigl (1881-1949) oli yksi niitä juutalaisia säveltäjiä, jotka joutuivat jättämään 1930-luvulla kotimaansa. Weigl oli Yhdysvalloissa arvostettu opettaja, mutta jostain syystä hän jäi säveltäjänä aikalaistensa varjoon. Ihan suotta, sen huomaa vaikka kuuntelemalla konsertissa kuultua teosta Youtubesta.
Mainio löytö oli myös Pancho Vladigerovin Bulgarialainen rapsodia. Ainakin Sergey Malovin ja Oliver Triendlin verevästi soittamana se valloitti yleisön. Varsin tuntematonta musiikkia oli tarjolla myös lauantain myöhäisillassa. Erikoista kylläkin, sekä libanonilaisen, turkkilaisen että israelilaisen säveltäjän teokset olivat varsin tutunomaisia. Jos EU joskus määrittelee kamarimusiikkisävellyksille direktiivit, nämä teokset täyttävät vaivatta yleiseurooppalaiset standardit.
Kuhmossa on niin paljon tarjontaa, että jopa maailmankantaesitys voi jäädä huomaamatta. Marcelo Nisinman kävi äsken näyttämässä kuvan Alberto Mesircasta soittamassa Nisinmanin Alberto’s Tango -nimisen sävellyksen kantaesitystä sunnuntaina. Nyökyttelin asiantuntevasti kehtaamatta tunnustaa, että minulla ei ollut tästä tapahtumasta mitään mielikuvaa. Nisinmanin poistuttua tutkin kuumeisesti ohjelmakirjaa enkä löytänyt teosta mistään. Apua, oliko koko juttu jäänyt tiedottamatta? Kiirehdin päivittämään uutista facebookiin ja twitteriin ja instaan ja faxiin ja telexiin ja mitä niitä nyt onkaan, kunnes toiminnanjohtaja onnistui rauhoittamaan minut ja selitti, että tämä asia oli yleisesti tiedossa, maininta on ohjelmakirjassa, yleisöä oli paikalla ja muutenkin kaikki oli hyvin. No niin, esitys oli siis tapahtunut Vuokatin-vierailulla ja minähän en taas siellä ollut mukana enkä siksi tutkinut konsertin ohjelmaakaan. Sotkamolaisyleisö pääsi tällä kertaa kokemaan jotain ainutlaatuista, mitä kuhmolaisyleisö ei kuullut. Enkä minä. Suostuisikohan Alberto Mesirca järjestämään minulle yksityisesityksen rönttöspalkalla?
Juhani Koivisto, lehdistöpäällikkö