Tiedättekö, mitä Kuhmon Kamarimusiikissa aivan ensimmäiseksi kuului? Se oli jotain tällaista:
Aivan. Tuossa kohtaa ei ollut mitään, sillä ensimmäiseksi Kuhmossa ei kuulunut mitään. Ja se oli aivan olennaista festivaalin perustamisen kannalta. Haastattelin Seppo Kimasta tänä keväänä ja hän muisteli yhtä festivaalin perustamisen ja sijaintipaikan valinnan kannalta merkittävää kokemusta. Hän oli 14-vuotiaana isänsä apulaisena mittaamassa Uimaharjun sellutehtaan paikkaa.
”Oltiin suolla koko päivä, äkkiä huomasin, että se hiljaisuus suolla itärajan lähellä oli täydellinen. Itikoiden ininä oli ainoa ääni. Rupesin laulamaan, ja minulle tuli hirmuinen halu soittaa, täyttää se hiljaisuus musiikilla. Se oli niin voimakas se ajatus, että tarvitaan rauha, mahdollisimman täydellinen hiljaisuus taustaksi musiikille, että musiikki ei perustu melun peittämiseen vaan että se on maalaamista herkin sävyin hiljaisuuden päälle.”
Tämä ajatus sai myöhemmin vahvistusta suurkaupunkien melusta. On aivan eri asia alkaa täyttää hiljaisuutta kuin yrittää voittaa ympärillä vallitsevat äänet. Siksi festivaalipaikaksi valikoitui kirkonkylä, josta oli lähimmälle lentokentälle sata kilometriä. Ei Kuhmossakaan sentään täydellistä hiljaisuutta saavutettu.
Taiteellinen johtaja oli monta kertaa hermostua, kun Lammasjärvellä pörräsi moottorivene ja koulun ikkunoita oli kuumuuden vuoksi pakko pitää auki. Kuulijoita en muista taustaäänien niinkään häirinneen, ne jotenkin kuuluivat tunnelmaan. Tärkeintä oli eräänlainen mielen hiljaisuus, ja sen taas saavutti jättämällä arkiset huolet jopa satojen kilometrien päähän.
Mikäpä tähän ympäristöön sopisikaan luontevammin kuin Einojuhani Rautavaaran Cantus arcticus, jossa keskeisessä osassa ovat nauhalta tulevat lintujen äänet. Tiistaina se kuultiin pianosovituksena, ja sehän loi kokonaisuuteen aivan uutta väriä. Laura Mikkolan käsissä piano soi kyllä vivahteikkaasti ja vahvasti kuin orkesteri, mutta nyt linnut saivat enemmän tilaa. Samalla tietysti tuli myös kuuluville se, miten yksinkertaisella tekniikalla Rautavaara oli lopullisen lintukonsertin nauhalle editoinut. Käytössä oli vain kaksi nauhuria, joiden nopeutta saattoi säätää. Lopputulos oli vähintäänkin jännittävä. Konsertti oli muutenkin mainio kokonaisuus lintuaiheista musiikkia. Ralph Vaughan Williamsin Lark ascending kirvoitti yleisöstä villeimmät suosionosoitukset, eikä mikään ihme, sillä niin hienostunein sävyin Priya Mitchellin viulu soi.
Tiistai oli ensimmäinen päivä, jolloin jouduttiin peruutuksen vuoksi järjestelemään muusikoita uudelleen. Razvan Popovici ei päässytkään tulemaan Kuhmoon, mutta festivaalin alttoviulistit ovat mukautuvaisia ja niin saatiin kaikki järjestymään. Tänään taas on järjestelty sijaisia sairastuneelle sellistille. Kaikki onnistuu kyllä, mutta melkoisen lumipalloefektin vaihdokset aina aiheuttavat. Harjoitusaikataulu toimii minuuttien tarkkuudella. Yhdenkin muusikon siirtäminen vaikuttaa kaikkiin muihinkin.
Pienistä ongelmista huolimatta kaikki ovat tänä vuonna olleet tyytyväisiä. Kaikkialla on näkynyt innostuneita ilmeitä. Huomaan parin kesän mittaisen Musiikin ytimessä -tilaisuuksien juontamisen jälkeen tulleeni sen verran tunnetuksi, että konserttivieraat kertovat mielellään minulle väliajoilla hyvistä ja huonoistakin kokemuksistaan. Olen suorastaan otettu tällaisesta luottamuksen osoituksesta ja toivon jatkossakin yhteydenottoja. Yleisöllehän me tätä festivaalia teemme, ja on tärkeää tietää myös parannusta vaativista seikoista.
Juhani Koivisto, lehdistöpäällikkö