Ennen kaikki oli paremmin, eikö niin? Maailma oli selkeämpi, lähes valmiin tuntuinen, ihmisillä oli omat tehtävänsä, mielipiteitä oli helppo muodostaa ja niissä pysyä.
Kun vähänkin tutkii historiaa, tuo ruusunpunainen nostalgia haihtuu hetkessä. Ajatellaanpa vaikka tasa-arvoa. Nyt on itsestään selvää, että kapellimestareina on naisia, ja että festivaalin ohjelmistossa on naispuolisten säveltäjien teoksia lähes joka päivä. Vielä 40 vuotta sitten elettiin hyvin toisenlaisessa maailmassa.
Kuhmossa järjestettiin 1980 ensimmäisen kerran konsertti, jossa piti olla vain naispuolisten säveltäjien teoksia, Rebecca Clarken alttoviulusonaatin tilalle tuli kuitenkin esiintyjävaihdoksen vuoksi viime hetkellä Brahmsia. Oltiinko tästä tasa-arvon eleestä ja uuden kiinnostavan musiikin löytämisestä innoissaan? Ei ollenkaan.
Lehtitietojen mukaan tilaisuuden ”alkuperäisenä tarkoituksena oli pohtia, onko naisesta säveltäjäksi.” Lopputuloksena oli, ettei säveltäminen ole naiselle mahdotonta, mutta Clara Schumannin teokset olivat kuitenkin Brahmsin rinnalla ”heppoista tavaraa”. Fanny Mendelssohnin trio taas oli ”vain varsin tyypilinen naisen sävellys”, jota ei kannattaisi ottaa esiin edes emansipaation nimissä.
Nykyisin tuollaisista lauseista joutuisi ihan aiheellisesti somemyrskyn kohteeksi, mutta näin tuolloin kuitenkin ajateltiin. Naisten maalaamia tauluja ei ihmetelty, ei myöskään heidän kirjoittamiaan kirjoja. Tosin naiset olivat julkaisseet monesti miesten nimillä, ja vielä 1900-luvun puolella Hilja Lehtinen otti sukupuolen kätkevän kirjailijanimen L. Onerva. Säveltäminen ei vain jostain määrittelemättömästä syystä sopinut naisille. Ja jos nainen erehtyikin säveltämään, syntynyt teos oli itsestään selvästi vähemmän tärkeä.
Nyt kaikki on paremmin. Kuhmossa on jo tähänkin mennessä kuultu paljon kiinnostavaa musiikkia, kuten Rebecca Clarkin pianotrio ja Senja Rummukaisen ja Naoko Ichihashin tänä aamuna esittämä Jovanka Trbojevicin teos. Monessa konsertissa on jo soitettu myös Kaija Saariahoa. Lisää on tulossa, maanantaina kuullaan kantaesitys Outi Tarkiaiselta, jonka kanssa minulla on myös ilo keskustella torstaiaamuna Salakamarissa.
En käytä termiä ”naissäveltäjä” – silloinhan minun pitäisi myös puhua ”miessäveltäjä” Beethovenista. Toivottavasti tällaisia asioita ei jatkossa tarvitse edes pohtia. Ehkä muutaman vuosikymmenen kuluttua jo ihmetellään, mikä ihmeen vimma meillä on ollut ylipäätään määritellä sukupuoli jokaikisessä kaavakkeessakin. Toivottavasti tulee aika, jolloin voimme olla vain ihmisiä.
Juhani Koivisto, lehdistöpäällikkö