Olipa eilen taas aloitus päivälle! Gareth Lubben piti esitellä päivän ohjelmaa ja niin hän kyllä tekikin, mutta hän oli ottanut mukaan myös Marcelo Nisinmanin ja he innostuivat improvisoimaan. Ja kun Lubbe kaiken lisäksi esitteli myös yläsävellauluaan, elettiin jälleen kerran sellaisia hetkiä, joita ei juuri samanlaisina voi missään muualla kokea. Ovat nämä kyllä ihmeellisiä soittajia. Tuosta vain aletaan soittaa Bachin teeman perusteella tai yleisön esittämän aiheen pohjalta. Lopuksi ehdotettiin vielä aiheeksi Kuutamosonaattia ja sekin irtosi alttoviulun ja bandoneonin voimin ja aivan uudenlaisena. Huomaan että tämän blogin otsikossa voisi lukea joka päivä ”yllätys”. Kymmenien vuosien jälkeenkin eri puolilta maailmaa tulevien huippuluokan muusikoiden kohtaamiset tuottavat odottamattomia lopputuloksia. Lubbe on Etelä-Afrikasta ja Nisinman Argentiinasta mutta musiikin kieli on selvästi yhteinen.
Henkilökunta koki myös yllätyksen sunnuntaiaamuna. Silloin ilmoitettiin, ettei tälle päivälle ole tulossa yhtään muutosta. Muistan myös viime kesältä yhden tällaisen päivän, mutta yleensä aina on jotain pientä täsmennettävää. Takavuosina Iltasoitossa olikin aina varoitusteksti ”muutokset mahdollisia ja jopa todennäköisiä”. Suuria muutoksia toki tulee harvoin, sellaisia kuin viime viikolla sellistin äkillisen poisjäännin seurauksena. Pienikin muutos voi aina aiheuttaa ketjureaktion. Festivaalin historian vaikein tilanne koettiin kesällä 1990. Oleg Kagan kuoli juuri ennen festivaalin alkua. Kaganin vakava sairaus oli kyllä tiedossa, joten hänen poisjäämiseensä osattiin varautua. Menehtyminen tarkoitti kuitenkin myös Natalia Gutman poisjääntiä, ja tietenkin Kaganin ystävät halusivat hautajaisiin kesken festivaalin. Kun kahdeksan keskeistä taiteilijaa poistui festivaalilt, seurauksena oli todellinen kaaos, jonka selvittelyyn vuorokauden tunnit eivät tahtoneet riittää. Kun haastattelin Seppo Kimasta, hän muisteli juuri vuoden 1990 festivaalia uransa vaikeimpana: ”Se oli negatiivisuudessaan henkisesti niin musertava”.
Joskus on koettu sellaisiakin muutoksia, joissa onni on potkaissut heti epäonnen jälkeen. Vuonna 1994 piti kantaesittää Veli-Matti Puumalan jousikvartetto. Teos oli valmistunut hyvissä ajoin ja lähetetty eräälle ulkomaiselle jousikvartetille. Kvartetti tuli Kuhmoon kolme päivää ennen konserttia ja ilmoitti, ettei ole oppinut kappaletta, se oli liian vaikea. Mitä tehdä? Paikalla oli Uusi Helsinki -kvartetti, ja nuotteja näytettiin heille. Kvartetissa soittivat tuolloin Suomen parhaat nuoret muusikot ja he alkoivat harjoitella. Kolmen päivän kuluttua teos esitettiin, eikä Kuhmossa ole koskaan kuultu yhtä mahtavaa kantaesitystä. Soittajilla ei ollut mitään menetettävää, ja esitys oli täynnä hurjaa voimaa. Yleisö räjähti tietenkin suosionosoituksiin ja nuori säveltäjä sai olla tyytyväinen teoksensa saamalle lentävälle lähdölle. Kyseistä ulkomaista kvartettia ei kyllä ole Kuhmossa tuon jälkeen näkynyt, Uusi Helsinki -kvartetti taas on kutsuttu sitäkin useammin.
Juhani Koivisto, lehdistöpäällikkö