Kirja kirjana ja nuotit nuotteina! Meikäläisen ikäpolven mielestä paperia ei voita mikään. Uusi sukupolvi ei kuitenkaan ajattele niin. Kirjoja voidaan lukea vaikka kännykän näytöltä, nuotit ladataan tablettiin ja sivunvaihto sujuu jalkakytkimellä ja bluetoothyhteydellä. Kätevää. Ja kaikkihan tietävät, etteivät tietokoneet koskaan mene jumiin eivätkä ala varoittamatta päivittää itseään eikä akku lopu kesken eikä bluetooth-yhteys katkea…
Kun Schönbergin Pierrot Lunairen esitys sunnuntai-iltana viivästyi tabletin jalkakytkimen pariston loputtua, tällaista vanhaa muutosvastarintaliikkeen veteraania hieman jopa huvitti. Paperiset partituurit kun ovat täynnä energiaa vielä satoja vuosia valmistumisensa jälkeen eikä tuhansien vuosien takaisiin hieroglyfeihinkään ole vielä tarvinnut vaihtaa paristoja.
Kuhmon kaukosäädinteemaan tapaus tietenkin sopi hyvin. Mendelssohnin ideana on satunnaisten kohtaamisten ja erikoisten yhdistelmien luominen. Tosielämässähän kaukosäätimellä ei aina käy niin. Kaikille lienee joskus sattunut siten, että säätimestä loppuu virta ja katsoja juuttuu tuijottamaan tositeeveeohjelmaa, jonka lähettämisen pitäisi kaikkien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukaan olla kiellettyä liian julmana yleisön kiduttamisena.
Kyllä Kuhmossakin kaukosäätimen virta välillä katkeaa ja pysähdytään yhdelle kanavalle, mutta syynä on silloin kanavan erinomaisuus. Näin kävi lauantaina, kun konsertin ainoana teoksena oli Mahlerin Maan laulu. Esitys, jonka solisteina lauloivat vaikuttavasti Jeni Packalen ja Jussi Myllys, oli yksi festivaalin huippuhetkiä. Teos ei ole mikään harvinaisuus, mutta en muista kuulleeni sitä aiemmin Schönbergin kamariorkesterisovituksena. Sinfoniaorkesterin sointihuminan sijasta oltiinkin nyt henkilökohtaisemmissa tunnelmissa.
Muuten kaukosäätimessä on riittänyt virtaa ja aiheesta toiseen on zäppäilty (festivaalin jälkeen tämä termi vakiintunee kieleen). Sunnuntain aamutilaisuuskin oli poikkeuksellinen, siellä vieraana ei ollut muusikko vaan pantomiimitaiteilija. Manfred Pomorin esitteli yleisölle pantomiimin peruseleitä ja vakuutti kaikki siitä, että aina ei tarvita lavasteita eikä rekvisiittaa. Illuusio seinästä tai vedettävästä köydestä tai vaikka näkymättömästä keskustelukumppanista syntyy hämmästyttävän yksinkertaisin keinoin.
Yksi yllätys koettiin lauantaina, kun kuultiin mahdollisesti 1900-luvun hienoin pianotrio. Tosin se ei ole varsinaisesti pianotrio eikä varsinaisesti tehty 1900-luvulla. Säveltäjä Sally Beamish oli nimittän tarttunut muutama vuosi sitten mahdottomaan tehtävään ja kirjoittanut Debussyn orkesterisarjasta La Mer version pianotriolle. Lopputuloksena on huikean hieno, värikäs ja voimakas teos. Ja kun soittajina olivat Daniel Rowland, Tuomas Lehto ja Nino Gvetadze, voitte arvata että soinnin rikkaus ei jäänyt jälkeen orkesterista.
Juhani Koivisto, lehdistöpäällikkö