Photo: Tatu Kantomaa

Anna Laakso

Anna Laakso tekee hengästyttävällä skaalalla muusikon ja esiintyjän uraa kaihtamatta ennakkoluulotonta toimintaa taiteen eri kentillä. Rovaniemelle kotiutunut pianisti on ansioitunut erityisesti kamarimusiikin ja liedin saralla tarttuen tosin samalla intensiteetillä
myös solistisiin tehtäviin. Sujuvasta sukkuloinnista esittävän taiteen eri työmailla kertovat lukuisat monitaiteelliset yhteistyöt niin teattereiden kuin tanssijoiden kanssa, sekä toimiminen Rovaniemen teatterin ja Kemin kaupunginteatterin kapellimestarina vuosina
2013–2021 työnkuvanaan musisoinnin lisäksi sovittaminen, säveltäminen ja roolityöt. Kaudella 2023–2024 Anna toimii vierailevana kapellimestarina/musiikillisena ohjaajana Tampereen teatterissa.

Anna opiskeli Sibelius-Akatemiassa opettajinaan Tuija Hakkila, Heini Kärkkäinen ja Carlos Juris. Tärkeimpiä kamarimusiikillisen intohimon herättäjiä ovat olleet opettajat Paavo Pohjola, Ralf Gothoni, Ilmo Ranta ja Ilan Gronich. Anna soitti diplomikonserttinsa keväällä
2004 ja valmistui musiikin maisteriksi 2008. Hän soitti ensikonserttinsa vuonna 2011.

Anna on säännöllinen vieras kotimaisilla festivaaleilla. Hän on esiintynyt mm. Helsingin Juhlaviikoilla, Loviisan Sibeliuspäivillä, Turun musiikkijuhlilla, Riihimäen Kesäkonserteissa, Rauma festivossa, Crusell-viikoilla jne., sekä Euroopan maissa ja Kiinassa kamarimusiikkikumppaneinaan taiteilijoita kuten Ivry Gitlis ja Zoltan Kocis.

Vuodesta 2004 Anna on tehnyt läheistä yhteistyötä John Storgårdsin johtaman Lapin Kamariorkesterin kanssa moninaisissa tehtävissä niin orkesterin jäsenenä, kamarimuusikkona kuin solistina, sekä toiminut orkesterin projektien vetäjänä pianistina,
laulajana ja juontajana.

Anna on työskennellyt säveltäjien kanssa kantaesittäen ja levyttäen heidän teoksiaan mm. Tampere Biennalessa ja Musica Nova – festivaalilla. Hän on levyttänyt Kaija Saariahon musiikkia Ondinelle viulistien Antti Tikkanen ja Minna Pensola kanssa, sekä
Lapin Kamariorkesterin kanssa mm. Mahleria, Outi Tarkiaista, Sunleif Rasmussenin soolopiano- ja kamarimusiikkia, sekä Gramophone-palkintoehdokkaaksi yltäneen levytyksen Hans Abrahamsenin kulttiteoksesta Schnee. Tuorein levytys on Alba Recordsin julkaisema yhdessä sopraano Pia Freundin ja runoilija Chrys Saltin kanssa nauhoitettu säveltäjä Ilari Laakson musiikkia sisältävä levy Jampot. Mieluisiin uuden
musiikin projekteihin lukeutuu myös Helsingin Juhlaviikoille 2015 tehty Lotta Wennäkosken Wunderbar-kamarioopperan kantaesitys.

Anna on nauttinut valtion ja Suomen Kulttuurirahaston taiteilija-apurahoja vuosina 2013 ja 2016. Hän luotsaa Rovaniemellä Valoa Kamariin- yhdistyksen toimintaa ja on Nurmeksen Kesäakatemian ja Kesämusiikin vuorotteleva taiteellinen johtaja yhdessä
professori Tuija Hakkilan kanssa.

Esitykset

La
20.7.

Ludwig van Beethoven (1770—1827):

Sonaatti nro 4 C-duuri op. 102 nro 1 sellolle ja pianolle (1815)

Ma
22.7.

George Antheil (1900—1959):

Jazzsonaatti W. 43 pianolle (1922)

Ti
23.7.

Ilse Weber (1903—1944):

Ich wandre durch Theresienstadt (Kuljen läpi Theresienstadtin) (1942–44, sanat: Ilse Weber)

Ti
23.7.

Martin Roman (1910—1996):

Das Karussell (Karuselli) (1944, sanat: Manfred Greiffenhagen)

Ti
23.7.

Viktor Ullmann (1898—1944):

Claire Vénus (Säteilevä Venus) op. 34 nro 1 (1941, sanat: Louise Labé)

Ti
23.7.

Adolf Strauss (1902—1944):

Ich weiss bestimmt, ich werd dich wiedersehen (Tiedän varmasti tapaavani sinut vielä) (sanat: Ludwig Hift)

Ti
23.7.

Carlo Taube (1897—1944):

Ein jüdisches Kind (Juutalainen lapsi) (sanat: Carlo ja Erika Taube)

Ti
23.7.

Ilse Weber (1903—1944):

Wiegala (Kehtolaulu) (sanat: Ilse Weber)

Ti
23.7.

Viktor Ullmann (1898—1944):

Berjoskele (Koivu) op. 53 nro 1 kokoelmasta Brezulinka. Drei jiddische Lieder (1943, sanat: David Einhorn)

Ke
24.7.
Ke
24.7.

Charles Koechlin (1867—1950):

Sonaatti op. 71 fagotille ja pianolle (1918–19)

To
25.7.

Robert Schumann (1810—1856):

Fünf Stücke im Volkston (Viisi kappaletta kansansävelmän tapaan) op. 102 sellolle ja pianolle (1849)

Pe
26.7.

Robert Schumann (1810—1856):

Adagio ja Allegro As-duuri op. 70 käyrätorvelle ja pianolle (1849)

Pe
26.7.

Franz Schubert (1797—1828):

Fantasia f-molli D. 940 pianolle nelikätisesti (1828)

La
27.7.

Vladimir Mendelssohn (1949—2021):

Urban Lark (City-leivo) nro 2 pianokvartetille (2019)