Anni Kuusimäki

Anni Kuusimäki

Anni Kuusimäki suoritti harpunsoiton A-tutkinnon erinomaisin arvosanoin Sibelius-Akatemiassa Willy Postman johdolla vuonna 1996 ja piti ensikonsertin Soiva Akatemia konserttisarjassa 1997. Kuusimäki on toiminut Helsingin kaupunginorkesterin harpun äänenjohtajana vuodesta 1999. Vuosina 1993–1999 hän toimi harpun varaäänenjohtajana Suomen Kansallisoopperan orkesterissa. Kuusimäki on soittanut myös Tampere Filharmoniassa ja Trondheimin sinfoniaorkesterissa. Lisäksi hän on opettanut Sibelius-Akatemiassa ja Helsingin konservatoriossa sekä järjestänyt kesäkursseja nuorille harpisteille. Kuusimäki on esiintynyt useiden orkestereiden solistina ja esittänyt kamarimusiikkia mm. Kuhmon Kamarimusiikissa ja Lieksan vaskiviikolla. Hän on myös tilannut ja kantaesittänyt uusia sooloteoksia sekä sovittanut runsaasti mm. laulusäestyksiä ja suomalaista pianomusiikkia harpulle. Kuusimäki soittaa myös kannelta ja kelttiharppua.

Esitykset