Elina Heikkinen

Elina Heikkinen

Alttoviulisti Elina Heikkinen valmistui Sibelius-Akatemiasta keväällä 2019. Hänen opettajinaan toimivat Atte Kilpeläinen, Lilli Maijala, Tommi Aalto ja Atso Lehto. Heikkinen on valmistunut myös Metropolia ammattikorkeakoulusta musiikkipedagogiksi ja opiskellut vaihto-oppilaana Lausannen konservatoriossa Diemut Poppen johdolla. Heikkinen on tehnyt usean vuoden ajan sijaisuuksia pääkaupunkiseudun orkestereissa ja toimii aktiivisesti kamarimuusikkona, erityisesti Nome-kvartetin riveissä. Hän perusti myös oman kamarikonserttisarjan Helsingin Kumpulaan syksyllä 2017, jonka taiteellisena ja toiminnallisena johtajana hän edelleen toimii. Kesällä 2021 ensi kertaa järjestettävä Kangasala Classic- kamarimusiikkifestivaali on niin ikään Heikkisen masinoima projekti. Nome-kvartetti on Kuhmon Kamarimusiikin kvartettiakatemian jäsen.

Esitykset