Photo: Jari Kivelä
Timo Parvela
Timo Parvela on yksi Suomen kautta aikojen luetuimmista ja palkituimmista kirjailijoista. Parvelan teoksia on myyty maailmanlaajuisesti yli 40 miljoonaa kappaletta ja hän on saanut työstään ja tuotannostaan lukuisia palkintoja.
Timo Parvela syntyi vuonna 1964, valmistui kasvatustieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta 1988 ja jäi vapaaksi kirjailijaksi vuonna 1996. Hänen esikoisteoksensa Poika ilmestyi vuonna 1989 ja se valittiin tuoreeltaan sekä Topelius-palkintoehdokkaaksi että Hans Christian Andersen -kunnialistalle, mikä tietysti kannusti Parvelaa jatkamaan kirjallisia ponnistelujaan.
Ja nehän jatkuivat.
Tänään Parvelan tuotantoon kuuluu jo yli 110 teosta, jotka käsittävät lukuisia tyylilajeja: filosofisia eläinkertomuksia (Maukka ja Väykkä), arkisia tarinoita (Anna ja Antti), fantasiaa (Varjot), sci-fiä (Kepler62, Melkein mahdoton tehtävä) sekä tietysti huumoria (Ella ja kaverit, Pate), joka on Parvelan tavaramerkki. Tarinoillaan Parvela haluaa välittää humaania ihmiskäsitystä sekä toivoa paremmasta huomisesta. Teoksia on käännetty jo 40 kielelle ja hänen tuotantoaan on laajasti kiitetty lämminsydämisestä otteesta, monikerroksisesta kerronnasta sekä universaalista lähestymistavasta.
Parvela on saanut mm. Lastenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon (Keinulauta, 2006), Suomi-palkinnon, Unicefin lasten oikeuksien vaikuttaja- tunnustuksen sekä Pro Finlandia -mitalin, jonka Suomen presidentti myönsi hänelle tunnustuksena ansiokkaasta työstä lastenkirjallisuuden hyväksi.
Vuonna 2024 Parvela oli kansainvälisen ja lastenkirjallisuuden Nobel-palkinnoksikin kutsutun Hans Christian Andersen Awardin kuuden short list -ehdokkaan joukossa.
Kirjoittamisen ohella Timo Parvela on kiertänyt kouluissa puhumassa työstään ja lukemisen merkityksestä. Hän on kehittänyt Tarinakonsertin, jossa kirjojen ääneenlukeminen yhdistyy musiikkiin ja draamaan. Parvela on myös perustanut Lotta Kuusiston ja Vesa Jämsenin kanssa ääneen lukemisen rikkautta esiin tuovan Konnteksti-festivaalin, jonka taiteellisena johtajana hän toimii. Lisäksi Parvela on ollut sekä kirjailijoiden tekijänoikeusjärjestö Sanaston että Lukukeskuksen puheenjohtajana.
Huolimatta tuotantonsa ja yhteiskunnallisen toimintansa laajuudesta Parvela uskoo yhä, että maailman vaikuttavin ja tärkein asia, jonka voi tehdä, on kirjoittaa hyvä lastenkirja.
Taiteilijan/Yhtyeen omat kotisivut