Piano soi melankolisesti, Alexander Sitkovetsky keskittyy, kohottaa jousensa ja vetää ensimmäiset karheanhaikeat sävelet viulustaan. Tshaikovskin Meditaation sointi täyttää Kontion koulun salin.
Äkkiä olen ajassa 25 vuotta sitten. Juuri ennen konsertin alkua Seppo Kimanen tuli kertomaan yleisölle Oleg Kaganin kuolemasta. Sen jälkeen esitettiin Tshaikovskin pianotrio, lisänimeltään Suuren taiteilijan muistolle. Siitä hetkestä on tänään tasan 25 vuotta.
Sitkovetsky jatkaa, viulun melodia kohoaa korkeammalle, sointi hurmioituu. Yleisö kuuntelee keskittyneesti, kuulijoiden tunteet voi suorastaan aistia.
Vuonna 1989 Oleg Kagan esitti yhdessä Vasili Lobanovin kanssa Kuhmossa kaikki Tshaikovskin viuluteokset. Ne soivat juuri näille Kontion koulun voimistelusalin puolapuille ja oransseille muovituoleille. Ympäristö oli arkinen, mutta musiikki pyhää. Kaganin viulun soinnissa oli ihmeellisellä tavalla samaan aikaan karheutta ja suloisuutta, parhaimmillaan soitto tuntui virtaavan jostain muualta kuin ihmisen tekemästä instrumentista, jostain aistein havaittavan maailman tuolta puolen.
Meditaatio loppuu, yleisö ei taputa, onneksi, sillä aplodit särkisivät musiikin synnyttämän tunteen kuin varomaton kosketus perhosen herkät siivet. Alkaa Valssi-scherzo, loistokkaan virtuoosinen näytöskappale.
Kaganin ja Lobanovin Tshaikovski-tulkinnat levytettiin Kuhmossa ja vielä levyltäkin voi aistia tulkintojen ainutlaatuisen ilmapiirin. Monta muutakin suuren viulistin tulkintaa jäi elämään muistoihin ylittämättöminä. Yksi niistä on Kaganin, Natalia Gutmanin, Vasili Lobanovin ja Diemut Poppenin tulinen esitys Brahmsin pianokvartetosta. Nyt tuntuu suorastaan uskomattomalta, että on joskus voinut kuulla sellaista kokoonpanoa.
Valssi-scherzon taiturilliset kuviot virtaavat vaivattomasti ja Alexander Sitkovetsky ja Qian Wu palkitaan ansaituilla suosionosoituksilla. On aika palata vuosien takaa tämän päivän Kuhmoon.
Unohtumattomia Tshaikovski-tulkintoja seurasi syksy. Tuli tieto Oleg Kaganin sairaudesta. Ja kesken vuoden 1990 Kuhmon Kamarimusiikin Oleg Kagan menehtyi. Se tapahtui 15.7., tasan neljännesvuosisata sitten. Tiesikö hän jo kesällä 1989 näiden esitysten olevan viimeisiä? Ehkä juuri siitä johtui niiden tavaton hehku, aivan kuin viimeinen ylimaallisen kirkas leimahdus ennen sammumista.
Juhani Koivisto, lehdistöpäällikkö