Kuhmo on vapauttava paradoksi – niin hengelle kuin ruumiille. Se sijaitsee kuusisataa kilometriä koilliseen Helsingistä, sadan kilometrin päässä lähimmältä rautatieasemalta ja lentokentältä. Karhut ja sudet asustavat metsissä, joita riittää sisämaan vesireittien välille. Kuhmo on kaukainen, mutta ei eristyksissä. Muu maailma tulee vierailulle Kuhmoon juhlistamaan musiikkikulttuuria tässä erikoisessa suomalaisessa pikkukaupungissa kahden viikon ajan joka heinäkuussa.
On oivallista, että eräs maailman tärkeimmistä kamarimusiikkifestivaaleista järjestetään juuri Kuhmossa – ei Pariisissa, Lontoossa, Berliinissä tai jossakin muussa suuren maailman keskuksessa. Tämä muistuttaa meitä niistä taiteellisista traditioista, jotka edellyttävät meiltä uusia kohtaamisia – näihin perinteisiin me olemme aktiivisina muusikkoina paneutuneet ja niitä me levitämme edelleen. Ihmismieltä tutkimalla ja tulkitsemalla mitä moninaisimmin ilmenemismuodoin – näin taide auttaa meitä määrittelemään suhteemme maailmankaikkeuteen, jota me asutamme sekä ympäröivään luontoon, aikaan ja avaruuteen. Kuten William Blake tämän ilmaisi: voimme ”löytää maailman yhdessä hiekanjyvässä”, ”pitää äärettömyyttä kämmenellämme” tai ”tavoittaa ikuisuuden yhdessä tunnissa” – juuri nämä taiteen paradoksit ovat tyypillisiä Kuhmolle.
Varsinainen seikkailu alkaa siitä, että suurkaupunkien hyörinä jää vähitellen kaukaiseksi muistoksi, kun matkustan halki pitkän metsätaipaleen. Molemmin puolin tietä reunustavat korkeat männyt – eikä matkan varrella ole ristinsielua näkyvissä. Seuranani minulla on vakituinen matkatoverini – soittimeni: vuonna 1751 Guadagninin Milanossa rakentama viulu, joka on visusti pakattu koteloonsa. Tähän aikaan vuodesta , keskikesällä, kun pohjoisen aurinko laskee tuskin lainkaan, minulla voi olla vain yksi ainoa määränpää: Kuhmo. Tämä pikkukaupunki sijaitsee monien vesistöjen keskellä: Ontojärvi, Lammasjärvi ja Lentua. Siellä on myös suojeltua erämaata.
Musiikkitapahtuman päänäyttämö – vuonna 1993 valmistunut Kuhmo-talo – on taas yksi paikkakunnan paradoksaalisia ihmeitä. Se on mahtava rakennus, jolla on tilava aula ja joka tarjoaa istuimet 650 kuulijalle. Tyyliltään sitä voi kutsua hyvinkin modernistiseksi. Aulan sivuseinämät ovat koko rakennuksen korkuiset lasiseinät – jotka suojaavat kävijöitä, mutta avaavat näköalat ympäröivään luontoon. Tämän nykyaikaisen rakenteen sisällä on komea, puulla vuorattu konserttisali, jonka akustiikka on suunniteltu huolella.
Satoja kilometrejä poissa ihmisten ilmoilta (tai siltä ainakin tuntuu), löydän itseni Kuhmo-talosta, joka edustaa parasta, mitä moderni kulttuurimme voi tarjota – sivistyneen elämäntapamme jalostusta. Kymmenen minuutin kävelymatkan päässä on Kuhmon kirkko, toinen keskeinen tapahtumapaikka, joka edustaa paikkakunnan varhempaa historiaa. Se on rakennettu puusta vuonna 1816 pohjakaavanaan nelihaarainen kreikkalainen risti. Tämä rakennus on peräisin menneeltä aikakaudelta, mutta sen liittävät Kuhmo-taloon samat arvot – puhdaspiirteisyys ja yksinkertaisuus.
Kuhmon Kamarimusiikki, joka järjestetään joka heinäkuun kahtena jälkimmäisenä viikkona, tunnetaan muusikkojen ja musiikinharrastajien keskuudessa kamarimusiikkifestivaalien äitinä. Tapahtuma kokoaa yli 150 taiteilijaa esiintymään noin 70 konsertissa. Yleisöä Kuhmoon kertyy kaikilta maailman kolkilta. Tapahtuman mittakaavaa voidaan kuvata muutamalla tunnusluvulla: Kuhmon kaupungissa on noin 8.500 vakinaista asukasta. Festivaalin aikana Kuhmon väkimäärä kaksinkertaistuu, ja konserttien osanottajamäärä on kaiken kaikkiaan 35.000. Osanottajamäärän kasvu ensimmäisestä vuodesta (1970), jolloin osanottajia oli 800, on huikaiseva.
Vuodesta 2005 tapahtuman taiteellisena johtajana on toiminut ainutlaatuinen Vladimir Mendelssohn (”Vladi”). Hän on hyödyntänyt laajaa tietopohjaansa ja vastustamatonta mielikuvitustaan luodakseen ohjelmia, joille on tunnusomaista harvinaislaatuinen ja sopusointuinen eklektisismi. Kuhmossa yleisölle ei tarjota vain tuttuja klassisen musiikin suosikkikappaleita, jotka vääjäämättömästi kuuluvat ohjelmistoon, vaan myöskin poikkeuksellinen valikoima uutta musiikkia. John Cagea mukaillen ”me keksimme uudelleen menneisyyden ja määritämme uudelleen tulevaisuuden”. Tässä hengessä Kuhmo pyrkii tuomaan musiikin pois tavanomaisuuksien ja sovinnaisuuksien laatikostoista.
Säännöllisesti Kuhmossa esiintyville taiteilijoille on jännityksellä odotettu hetki sen sähköpostin vastaanottaminen, jolla tiedotetaan seuraavan festivaalin ohjelma. Silloin meille selviää, mitä on tarjolla Suomen kesän juhlaviikoilla: uusia pläjäyksia, outoja harvinaisuuksia ja kamarimusiikin mestariluomuksia. Innolla odotamme myös tietoa siitä, ketkä soittavat keiden kanssa. Saattaa olla, että soittokavereiksi valikoituu pari pitkäaikaista ystävää. Mutta voi käydä niinkin, että kaveriksi osuu kuuluisuus, jonka saavutuksista on kuullut ihmeellisiä asioita, mutta jota ei ole vielä tavannut koskaan. Tai sitten kaveriksi osuu nuori kyky, joka on tulossa Kuhmoon ensi kertaa. Jokainen näistä kohtaamisista on ilonaihe ja erityinen kokemus. Harjoituksia leimaa tuoreus, kun yhdessä paneudutaan musiikin ytimeen ja opitaan tuntemaan toisiamme. Tämä on riemastuttava muistutus siitä, miten musiikin tuottaminen on olemukseltaan persoonallisuuksien kohtaamista. Eikä tämä koske pelkästään esiintyjiä, vaan siihen kuuluu myös yleisön kohtaaminen.
Soittamiseen liittyvä kurinalaisuus ja ennen kaikkea tunnetusti tiukkojen aikataulujen edellyttämä täsmällisyys, jossa joka minuutti on tarkoin laskettu, hellittää kummasti Kuhmon tunnetuissa saunailloissa. Siellä jätetään sivuun se, kuka soittaa kenenkin kanssa ja kaikki muutkin festivaalielämän välttämättömät säntillisyydet. Riittää, kun tulee ulos höyryävästä löylyhuoneesta ja pulahtaa hätkähdyttävän kylmään järviveteen ennen rentouttavan, huurteisen oluen nauttimista.
Sitten tulevat polkupyörät. Jokainen pyöräilee pitkin ja poikin pikkukaupunkia ehtiäkseen harjoituksesta toiseen ja sitten konsertista toiseen. Onko olemassa riemastuttavampaa näkyä kuin joukko sellistejä soittimet selässään pyöräilemässä Kuhmon hyvin hoidetuilla kaduilla?
Kuhmon pikkukaupungin koko on yksi mukavuustekijä festivaalin aikana. Liikuitpa soittimesi kanssa tai ilman sitä mennessäsi kauppaan tai ravintolaan useinkin käy niin, että sinua alkavat jututtaa ihmiset, joista lähes aina huokuu tarttuva innostus. Maailmassa ei ole montakaan paikkaa, jossa voisit ennakoida kuulevasi tai koppaavasi sivusta tämänkaltaisen huudahduksen: ”Voin tuskin sanoin kuvata sitä, miten nautin, kun kuulin teidän soittavan Brahmsin kvintettoa eilen illalla. Kolmannen osan karjahteleva tahti oli aivan loistava. Minä suorastaan rakastin sitä!”
Koko Kuhmon seutu näyttää muuttuneen osaksi musiikin tarunhohtoista maisemaa. Silloin tällöin voi kuitenkin tavata satunnaisen pöllämystyneen vastaantulijan, liekö epätietoisen paikallisen, joka ei oikein ymmärrä, mitä kotikaupungille on tapahtunut. Muusikkojen ja musiikin harrastajien joukkomittaisen ilmaantumisen kaupunkiin voisi kai kuitenkin tulkita positiiviseksi versioksi Hamelnin pillipiiparin tarinasta, ja tämä on taas yksi niistä monista Kuhmon paradokseista. Tämä itseään suurentelematon, perin vaatimaton pikkukunta muodostuu eräänlaiseksi maailmankylän symboliksi. Tässä on tämän metsien reunustamien järvien äärellä järjestettävän festivaalin hienous. Euroopassa on toki lukuisia kesäaikaan järjestettäviä musiikkifestivaaleja, ja siksi ammattimuusikoiden yhteisö nauttii siitä kovan työn ja suurten nautintojen sekoituksesta, jonka ne kukin tarjoavat. Matkustaessamme omalla mantereellamme ja tavatessamme ystäviämme ja työtovereitamme kuulemme kuitenkin usein tutun kertosäkeen, joka täyttää meidät positiivisen odotuksen tunteella: ”Tavataan Kuhmossa!”
Tämän artikkelin alkuperäisversio on julkaistu englanniksi Bachtrack web-sivustolla ja on luettavissa seuraavasta osoitteesta: https://bachtrack.com/feature-ticciati-kuhmo-chamber-music-festival-april-2018
Lähde: Bachtrack, 06 April 2018
Hugo Ticciati
Suomenkielisen käännöksen on laatinut Pekka Kämäräinen.