Harvassa on sellaisia soittajia, jotka ovat kotonaan missä tahansa tyylissä. Yksi armoitettu yleismuusikko oli romanialaissyntyinen, Kuhmossakin usein vieraillut viulisti Vasile Pantir. Hän soitti yhtä suvereenisti klassista, jazzia, tanssimusiikkia ja romanialaista kansanmusiikkia. Musiikkimaailma koki korvaamattoman menetyksen, kun Vasile Pantir viime syksynä jätti maalliset konserttilavat. Mutta ehkä siellä jossain on nyt käynnissä loppumattomat kamarimusiikki-iltamat, kun Vasile kohtaa Oleg Kaganin, Radu Chisun, Arto Satukankaan ja monta muuta Kuhmosta tuttua muusikkoa.
Onneksi keskuudessamme on sentään Gilles Apap. Hän siirtyi eilen sooloesityksessään täysin saumattomasti vapaasta improvisaatiosta Django Reinhardtin Nuagesiin, siitä taas kansanmusiikkiin ja jazzklassikko How high the mooniin. Harmi kyllä, Gilles Apap lähti Kuhmosta saman tien. Mutta jos joskus satutte kaupunkiin, jossa Apap esiintyy, menkää ihmeessä kuulemaan.
Tänään Kuhmon teemana ovat sade ja Venäjä. Vain jälkimmäinen on suunnitelmien mukainen, mutta jollain tavalla pisaroiden sumentamat ikkunat, sateen ropina katolla ja taivaan loputon harmaus tuntuvat sopivan päivän varsinaiseen aiheeseen.
Venäläisessä taiteessahan on yksi tunne ylitse muiden: ikävä, kaipaus tai kaiho. Se on tuttu Tshaikovskin musiikista ja Tshehovin näytelmistä, kaipaus jonnekin muualle, johonkin toiseen aikaan tai tilaan. Jukka Kemppinen on kiteyttänyt osuvasti, miten tämä ikävä näkyy vanhemmassa venäläisessä kirjallisuudessa: ”Ollaan, hikoillaan, juodaan teetä, joku käy välillä ulkona ampumassa itsensä, taas ollaan ja odotetaan, josko jotain tapahtuisi: ei tapahdu. Korkeintaan vallankumous. Sekin menee ohi.”
Onneksi Kuhmon tämän päivän Venäjä-teema tarjoaa paljon muutakin, on Musorgskin Näyttelykuvia, Stravinskyn Sotilaan tarina, Schnittken Pianokvintetto ja sovituksia neuvostoajan suursuosikin Leonid Utjosovin lauluista. Tämän päivän konserteissa ei ikävä pääse yllättämään.
Juhani Koivisto, lehdistöpäällikkö