Aurinko kultaa iltatanssinsa pyörteissä parveilevat hyönteiset, tyyni vesi heijastaa peilinä maisemaa, mattolaiturin kohdalla tuntuu hienoinen mäntysuovan tuoksahdus. Kioski on paikallaan Kontion koulun pihalla, festivaaliliput ovat saloissaan. On lauantai-ilta ja kaikki on jo valmista. Enää puuttuvat ihmiset. Ja musiikki.
Kuhmon muodonmuutos pikkukaupungista musiikkimetropoliksi on aina yhtä hätkähdyttävä. Heinäkuisena lauantaina kuhmolaiset ovat mökeillään ja kaupungin kadut ja tiet ovat autioita. Ilmassa on odotusta.
Odotukset täyttyvät tänään. Kreisler, Dvorak, Mahler, Ives, Gershwin, Bartók, Lindberg, Griffes, Herbert, Bernstein, Green… Ja siinä oli vasta ensimmäisen konsertin säveltäjänimiä. Musiikkia on luvassa jälleen enemmän kuin yksi kuulija jaksaa vastaanottaa.
Avauskonsertin otsikkona on ”uneton kaupunki”. Se on osuva otsikko, sillä tästä illasta alkaen seuraavien kahden viikon ajan Kuhmossa on taatusti joka hetki joku hereillä. Muusikko harjoittelee, kurssilaiset keskustelevat, konserttikävijä valvoo vuoteessaan muistellen koettua, itärajan tuntumassa turisti odottaa piilokojussa suon takaa ilmestyvää karhua. Mitäpä haittaa, vaikka ei saisikaan nukuttua, sillä yö on täällä nyt joka tapauksessa niin lyhyt.
Kamarimusiikin öissä on sitä suomalaisen kesän taikaa, jonka Sillanpään sanat niin ainutlaatuisesti tavoittavat: ”Mitään suviyötä pohjolassa tuskin onkaan on vain viipyvä, viipyessään hiukan himmenevä ehtoo, mutta siinä himmeydessäkin on tuo sanalla sanomaton kirkastuksensa. Se on suviaamun aavistus, joka lähenee.”
Juhani Koivisto, lehdistöpäällikkö