En ole kuullut vielä yhdenkään kamarimusiikkivieraan valittavan, että konsertteja olisi liian vähän. Sen sijaan monikin on sanonut, että konserttien määrä on nyt juuri sopiva. Neljän kohtuullisen mittaisen konsertin väliin jää riittävästi lepoaikaa, ja sen vuoksi musiikkiin jaksaa keskittyä paremmin. Näin vähemmän onkin lopulta enemmän.
Kuhmon perinteitä tuntematon voi nyt sitten ihmetellä, että miten ihmeessä neljä konserttia päivässä on vähän. No, yleensä täällä on ollut viisi ja jopa kuusikin konserttia joka päivä, ja kahden viikon aikana on parhaimmillaan järjestetty jopa toistasataa tilaisuutta. Silloin ei tietysti olekaan ajateltu, että kaikki kävisivät jokaisessa konsertissa. Joka vuosi on kuitenkin ollut myös kyltymättömiä kuulijoita, jotka eivät ole halunneet jättää yhtään tilaisuutta väliin.
Keskiviikon viimeinen konsertti oli osuva näyte Vladimir Mendelssohnin taidosta suunnitella ohjelmakokonaisuus. Aluksi Wagnerin Tristan ja Isoldesta kuultiin loppukohtaus, jossa Isolde kuolee rakastettunsa ruumiin äärelle. Tristan ja Isolden kiihkeä ja omaperäinen harmonia oli esikuvana monille, ja ainakin Schönbergin Kirkastetussa yössä sen vaikutuksen voi kuulla. Kirkastetun yön taustalla olevassa runossa taas on lähes päinvastainen tarina kuin Tristanissa: ensin ollaan ahdistuneita ja peloissaan, mutta rakkauden voima johdattaa valoisaan loppuun. Schönbergistä taas johtaa suora linja konsertin kolmantena säveltäjänä kuultuun Alban Bergiin ja modernin musiikin vallankumoukseen. Pinnanalaisista yhteyksistä teosten välillä muodostuu oma tarinansa, jolloin konsertti on jotain enemmän kuin vain osiensa summa.
Kamarimusiikkivieraat puhuvat konserteista, mutta varmaan yhtä paljon myös säätilasta. Jatkuva helle muistuttaa siitä, että edessä voi olla paljon kamarimusiikin soittamista suurempia ongelmia. Ilmastonmuutoksen hidastamiseksi on kaikkien pakko tehdä jotain, ja myös Kamarimusiikki pyrkii nyt ekologisuuteen. Kaikki kotimaiset taiteilijat ovat tulleet Kuhmoon junalla lentokoneen sijasta, painotuotteiden sijaan on pyritty löytämään ympäristöystävällisempiä viestintätapoja, jopa festaripaidat ovat nyt kierrätysmateriaalista tehtyjä. Nämä ovat ehkä pieniä asioita globaalissa mittakaavassa, mutta me täällä teemme sen minkä voimme. Vähästä voi muodostua paljon.
Vuosia sitten keskustelin Vladimir Mendelssohnin kanssa muusikon mahdollisuuksista parantaa maailmaa, ja hän kertoi pienen eläinsadun. Oli metsäpalo ja eläimet pakenivat kauhuissaan. Silloin pieni lintu lensi järvelle, otti vettä nokkaansa, nousi palavan metsän ylle ja pudotti pisarat. Toiset eläimet nauroivat. ”Mitä sinä kuvittelet tuolla pisaralla saavasi aikaan suuressa metsäpalossa?” ”Minä tein oman osuuteni”, pikkulintu vastasi.
Juhani Koivisto, lehdistöpäällikkö