Mikä on tärkeintä musiikissa? Vastaus on selvä: henki, ilmaisu, tunteet, läsnäolo, salaperäinen yhteys ihmisten välillä.

Mutta ei musiikki elä pelkästään hengestä. Henkisten seikkojen välittämiseen tarvitaan materiaa. Pitää olla soittimia ja paikka, jossa soittimet soivat kuten niiden pitäisi.

Kuhmossa on hämmästyttävän onnekas tilanne konserttipaikkojen suhteen. Kuhmo-talon erinomaisuus tiedetään, kirkko on sekä juhlavan iso että hyvin soiva tila, Kontion koulun sali on ulkoisesta vaatimattomuudestaan huolimatta akustiikaltaan aivan mainio. Ja nyt tähän konserttisalien sarjaan on tulossa vielä täydennystä.

Pääsin ensimmäistä kertaa katsomaan sisältä Tuupalan uuden koulun salia, jonka pitäisi syystalvella olla jo valmiina. Vaikka oltiinkin keskellä työmaata, kaikki näytti hyvin lupaavalta. Suorakaiteen muotoinen sali on ehkä saman kokoinen kuin Kontiolla, mutta korkeampi. 50 neliön siirrettävä esiintymislava sijoittuu salin kapeaan päähän, joten muodoksi tulee perinteinen ja hyväksi havaittu kenkälaatikko.

Kamarimusiikkitarpeet on otettu huomioon. Vaikka sali tietysti ensisijaisesti palvelee koulua ja liikuntaharrastuksia, mukana on ollut myös akustiikan suunnittelija. Vielä akustiikasta ei voinut sanoa mitään, sillä seinien sisävuoraus puuttui ja lattiakin oli tässä vaiheessa paljasta betonia. Sain kuitenkin vaikutelman, että tästä tulee Kuhmon salitarjontaan oiva täydennys. Parhaassa tapauksessa Kamarimusiikilla on jatkossa käytettävissä neljä erityyppistä salia aina musiikin vaatimusten mukaan.

Hienoista soittimistakaan Kuhmossa ei ole pulaa. Ainakin Borea-kvartetti onnistuu herättämään ulkomaisilla kursseilla aiheellista kateutta, kun muut kvartetit saavat tietää, että sekä ykkös- että kakkosviulistilla on käytössään Stradivari, alttoviulistilla Maussielin hieno soitin vuodelta 1722 ja sellistillä 1800-luvulta peräisin oleva täyteläisesti soiva Stefano Scarambellan instrumentti.

Miten se on mahdollista, ulkomaalaiset kvartetit ihmettelevät. No siten, että säätiöt huolehtivat viisaasti siitä, että nuoret lahjakkuudet saavat käyttöönsä huippusoittimen. Kuhmossa on esitelty nyt OP Ryhmän Taidesäätiön loistoinstrumentteja, joista kaksi on Borea-kvartetin käytössä.

Sijoitus on omistajallekin erinomainen. Arvioidaan, että yhdenkään arvoviulun hinta ei viimeisten 300 vuoden aikana ole laskenut. Stradivariusten keskihinta on noussut vuosittain 15 prosenttia, ja tämänkin yksilön kohdalla puhutaan ehkä jo miljoonista.

Kasmir Uusituvan käytössä olevalla Stradilla on jännittävä tarina. Se kuului aikanaan suomalaisen liikemiehen Harry Wahlin laajaan soitinkokoelmaan Viipurissa. Arvioidaan, että kokoelman arvo nykyrahassa olisi noin 50 miljoonaa euroa. Osa soittimista jäi sodan jalkoihin Viipuriin, mutta viulisti Onni Suhonen ehti pakata kymmeniä arvoviuluja autoon ja ajaa ne yötä myöten Helsinkiin juuri ennen neuvostojoukkojen tuloa. Sittemmin viulut levisivät eri puolille maailmaa. Vuonna 1986 Wahlin kokoelmiin kuulunut ns. ”Iiriläinen” tuli myyntiin ja OP Ryhmän Taidesäätiö onnistui hankkimaan sen. Nyt sitä annetaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan suomalaisten huippuviulistien käyttöön.

Ihan täydellinen tämäkään viulu ei ole. Kasmir Uusitupa kertoi, että Iiriläisessä on joitain ns. susiääniä. Siihen on kuitenkin löytynyt hyvin yksinkertainen helpotus, vaimennin viulun ja olkatuen välissä. Materiaalina on yksinkertaisesti vanha sukka.

Tämä tieto ratkaisee myös yhden vanhan arvoituksen. Kaikilla on kotona parittomia sukkia, joiden toisen parin sijaintia ei edes Hercule Poirot pystyisi selvittämään. Ainoana selityksenä tähän asti on ollut niiden imeytyminen tieteiskirjallisuudesta tuttuun rinnakkaistodellisuuteen. Nyt tiedämme, että ne päätyvätkin sointia paranteleville viulisteille.

Juhani Koivisto, lehdistöpäällikkö