Kuhmon Kamarimusiikki sivun taustakuva
Born Lau

Born Lau

Hongkongilaisalttoviulisti Born Lau on esiintynyt sekä solistina että kamarimuusikkona laajasti Euroopassa, Aasiassa ja Yhdysvalloissa. Uran kohokohtiin lukeutuvat esiintyminen Berliinissä Henry A. Kissinger -palkintoseremoniassa sekä konsertti Tokio-jousikvartetin kanssa Los Angelesissa. Lau on toiminut alttoviulun äänenjohtajana mm. Curtis-sinfoniaorkeserissa ja San Diegon sinfoniaorkesterissa. Hänet on palkittu useissa alttoviulukilpailuissa, mm. kansainvälisessä Primrose-kilpailussa vuonna 2014. Lau aloitti viuluopinnot 7-vuotiaana ja vaihtoi instrumenttinsa alttoviuluksi 9-vuotiaana. Hänen opettajinaan ovat toimineet mm. Roberto Diaz, Paul Coletti ja Richard Fleischman, ja hän on opiskellut kamarimusiikkia Emerson-, Guarneri-, ja Tokio-jousikvartettien soittajien johdolla. Lau on suorittanut kandidaatin tutkinnon Colburnin konservatoriossa ja hänellä on diplomi Curtis-musiikki-instituutista. Lau on myös itse pitänyt mestarikursseja eri puolilla Yhdysvaltoja.

Born Laun esiintyminen Kuhmon Kamarimusiikissa on yhteistyössä Musicus Societyn kanssa.


Taiteilijan omat kotisivut

Esitykset

4. Luontokeskus Petola 21.15

Matthew Whittall (1975):

Pine Tree, Dreaming (being the pine tree II) jousisekstetille (2008)

La
14.7.

5. Kontion koulu 11.00

Maurice Ravel (1875—1937):

Johdanto ja allegro op. 46 huilulle, klarinetille, harpulle ja jousikvartetille (1905)

Su
15.7.

17. Kuhmo-talo 18.00

Ralph Vaughan Williams (1872—1958):

Lark Ascending (Leivo nousee korkeuksiin) romanssi viululle ja orkesterille (1914; sov. jousisekstetille Martin Gerigk 2012)

Ti
17.7.

19. Kuhmon kirkko 11.00

Johannes Brahms (1833—1897):

Pianokvartetto nro 3 c-molli op. 60 (1855-75)

Ke
18.7.

46. Kontion koulu 16.00

Joseph Holbrooke (1878—1958):

Nokturno op. 57/1 alttoviululle, oboelle ja pianolle "Satumaa" (1912)

Ma
23.7.

46. Kontion koulu 16.00

Johann Strauss II (1825—1899):

Wo die Citronen blüh'n (Missä sitruunat kukkivat) op. 364 (1874; sov. pianosekstetille)

Ma
23.7.

49. Kuhmon kirkko 11.00

J. S. Bach (1685—1750):

Brandenburgilainen konsertto nro 6 B-duuri BWV 1051 (1721)

Ti
24.7.

54. Kuhmon kirkko 11.00

Joseph Haydn (1732—1809):

Vapahtajan seitsemän viimeistä sanaa ristillä op. 51 (1787)

Ke
25.7.

58. Kuhmo-talo 21.00

Tomaso Albinoni (1671—1750):

Adagio g-molli

Ke
25.7.

60. Kontion koulu 14.15

Pjotr Tšaikovski (1840—1893):

Prinsessa Ruusunen (1888-89)

To
26.7.

60. Kontion koulu 14.15

Ottorino Respighi (1879—1936):

Prinsessa Ruusunen (1933)

To
26.7.

70. Kontion koulu 14.15

Sergei Prokofjev (1891—1953):

Pekka ja susi op. 67 (1936)

La
28.7.

71. Kuhmo-talo 16.15

Witold Lutosławski (1913—1994):

Tanssipreludeja yhdeksälle instrumentille (1959)

La
28.7.