Joona Pulkkinen

Stefan Bremer

Joona Pulkkinen

Sellisti Joona Pulkkinen on esiintynyt lukuisien orkesterien, kuten Aurora Symphony Orchestran, Radion sinfoniaorkesterin, Royal Chamber Orchestra of Wallonien, Brysselin La Monnaie -orkesterin, Tampere Filharmonian, Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin ja Turun filharmonisen orkesterin solistina. Hän on esiintynyt useimmilla merkittävimmillä kotimaisilla musiikkifestivaaleilla, sekä monissa Euroopan maissa ja konserttisaleissa, joihin lukeutuvat muun muassa Brysselin Flagey ja Palais des Beaux-Arts, Pariisin Auditorium Fondation Louis Vuitton ja Amsterdamin Concertgebouw. Pulkkinen valittiin taiteilijaksi Gautier Capuçonin ohjauksessa toimivaan Classe d:Excellence de Violoncelle -ohjelmaan Pariisissa kaudeksi 2015–2016. Muista Pulkkisen opettajista mainittakoon muun muassa Gary Hoffman, Marko Ylönen ja Pauli Heikkinen. Pulkkinen voitti 3. palkinnon kansallisessa Turun sellokilpailussa vuonna 2010. Hän on toiminut Tampere Filharmonian soolosellistinä syksystä 2014 lähtien. Pulkkinen on toiminut myös soolosellistin sijaisena muun muassa Avanti! -kamariorkesterissa, Radion sinfoniaorkesterissa sekä Helsingin kaupunginorkesterissa. Elokuussa 2022 Pulkkinen aloittaa työnsä sellonsoiton lehtorina Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Joona Pulkkinen soittaa Charles Adolphe Gand -selloa vuodelta 1850 sekä saman aikakauden Pierre Simon -jousta.

Esitykset