Juhani Lagerspetz

Tatu Hiltunen

Juhani Lagerspetz

Juhani Lagerspetz teki orkesteridebyyttinsä 13-vuotiaana, jolloin hän soitti Radion sinfoniaorkesterin solistina Šostakovitšin toisen pianokonserton. Kotikaupungissaan Turussa aloitetut opinnot jatkuivat myöhemmin Sibelius-Akatemiassa ja Leningradin konservatoriossa. Lagerspetzin kilpailumenestykseen lukeutuu mm. Ilmari Hannikainen -pianokilpailun voitto vuonna 1975, jota seurasi Maj Lind -kilpailun voitto vuotta myöhemmin. Vuonna 1982 hän saavutti erikoispalkinnon Tšaikovski-kilpailussa Moskovassa. Lagerspetz on tehnyt yhteistyötä useiden merkittävien kapellimestarien, kuten Arvid Jansonsin, Rudolf Barshain, Paavo Berglundin ja Esa-Pekka Salosen kanssa. Kamarimusiikin puolella yhteistyökumppaneita ovat olleet mm. Ida Haendel, Arto Noras ja Truls Mørk, liedpartnereita Elisabeth Söderström, Stephen Genz ja Camilla Nylund. Juhani Lagerspetz on esittänyt kymmenien pianokonserttojen lisäksi myös laajoja kokonaisuuksia konserttisarjoina sekä tehnyt lukuisia radionauhoituksia ja levytyksiä kansainvälisille levy-yhtiöille.

Esitykset