Kuhmon Kamarimusiikki sivun taustakuva
Jukka Harju

Jukka Harju

Jukka Harju löysi käyrätorven yhdeksänvuotiaana, ja kahden vuoden kuluttua hän esiintyi jo EBU:n nuorten solistien konsertissa Dublinissa. Pikastartti musiikkimaailmaan johti Kalervo Kulmalan luokalle Sibelius-Akatemiaan sekä Wienin filharmonikkojen soolocornistin Roland Bergerin oppiin. Voitettuaan ensimmäisen palkinnon Lieksan kansainvälisessä käyrätorvikilpailussa Harju nimettiin vuoden 2006 vaskisoittajaksi Suomessa. Vuodesta 2008 hän on soittanut Radion sinfoniaorkesterissa soolokäyrätorvea. Harju on vieraillut myös mm. Gustav Mahler -nuoriso-orkesterissa, Ruotsin ja Ranskan radio-orkestereissa, Tukholman ja Oslon filharmonikoissa, Bambergin sinfonikoissa sekä Euroopan kamariorkesterissa. Harju esiintyy säännöllisesti kotimaisten orkestereiden solistina. Kamarimuusikkona, resitalistina ja mestarikurssien pitäjänä hän on vieraillut Euroopan lisäksi Japanissa ja Yhdysvalloissa. Harju opettaa Sibelius-Akatemiassa sekä harrastaa säveltämistä ja valokuvaamista. Hänellä on myös elokuvaohjaajan tutkinto.


Taiteilijan omat kotisivut

Esitykset

17. Kuhmo-talo 18.00

Ottorino Respighi (1879—1936):

Gli uccelli (Linnut) P. 154 sarja orkesterille (1928)

Ti
17.7.

33. Kuhmo-talo 20.15

W. A. Mozart (1756—1791):

Konsertto C-duuri KV 299 (297c) huilulle, harpulle ja orkesterille (1778)

Pe
20.7.

40. Kontion koulu 14.00

Franz Schubert (1797—1828):

Oktetto F-duuri D. 803 klarinetille, fagotille, käyrätorvelle ja jousikvintetille (1824)

Su
22.7.

61. Kuhmo-talo 16.15

W. A. Mozart (1756—1791):

Les petits riens (Pikku turhuudet) KV 299b (1778)

To
26.7.

61. Kuhmo-talo 16.15

Ludwig van Beethoven (1770—1827):

Musiikkia teoksesta Ritterballett (Tanssimusiikkia) WoO 1 (1791)

To
26.7.

63. Kuhmo-talo 20.15

Georges Bizet (1838-1875) - Marius Constant (1925—1981):

Carmenin tragedia (1981)

To
26.7.

66. Kuhmo-talo 16.15

W. A. Mozart (1756—1791):

Komtuurikohtaus oopperasta Don Giovanni KV 527 (1787)

Pe
27.7.