Photo: Heikki Tuuli
Kaari Martin
Kaari Martin (s. 1972) on kansainvälisesti tunnettu taiteilija, jonka ainutlaatuinen tyyli juontaa juurensa tarpeesta ilmaista itseään vapaasti. Martinin näyttämöteokset tunnetaan vahvasta estetiikasta. Teoksissa flamencon tekniikka yhdistyy nykytanssin vapauteen, punk-asenne kohtaa kaunokirjallisuuden ja flamencon intensiiviset rytmiset kudelmat kietoutuvat musiikin lomaan saumattomasti. ”Lähestyn kulloinkin käsiteltäviä teemoja flamencon kautta ja omalla tyylilläni, mutta siinä taiteellisessa kontekstissa missä toimitaan – oli kyse sitten teatterista tai vaikkapa klassisesta musiikista.”, Martin kuvailee.
Martinin laajalti tunnustetut koreografiat Anna Karenina, KILL Carmen, La Femme Rouge, Korppi ja Kello sekä Peppi Pitkätossu ovat valloittaneet niin yleisön kuin kriitikotkin. Joulukuussa 2012 Korppi ja kello voitti ensimmäisen palkinnon soolokoreografiasta, musiikista ja pukusuunnittelusta Madridissa, maailman arvostetuimmassa flamencon koreografiakilpailussa Certamen de Coreografia de Danza Española y Flamencossa. Vuonna 2014 Suomen Kulttuurirahasto myönsi Martinille palkinnon merkittävästä kulttuuriteosta ja suomalaisen flamencon voittokulusta.
Taiteellisen johtajan, tanssijan ja koreografin työnsä lisäksi Martin on työskennellyt pedagogina sekä Suomessa että ulkomailla. Hän on myös toiminut lukemattomissa luottamustehtävissä ja luonut kokeellisen flamencofestivaalin yhdessä miehensä Roni Martinin kanssa.
Kaari Martinille on myönnetty Valtion 5-vuotinen (2012–2016) sekä 3-vuotinen taiteilija-apuraha (2018–2020).
Taiteilijan/Yhtyeen omat kotisivut