Kuhmon Kamarimusiikki sivun taustakuva
Laura Linkola

Laura Linkola

Tuore musiikin maisteri Laura Linkola valmistui juuri kantele pääaineenaan Sibelius-Akatemiasta vaiheikkaiden opiskelujen päätteeksi. Viimeiset opintovuodet kuluivat Sveitsissä, ensin Genevessä pääosin vanhan musiikin parissa ja sen jälkeen Lausannessa kapellimestariopinnoissa. Linkola esiintyy mieluiten kotikonserteissa ja pienissä saleissa, joissa yleisöön on helppo saada kontakti, ja musiikki luo mahdollisuuksiamyös henkilökohtaisiin kohtaamisiin. Kanteleen kielillä soi nykyisin useimmiten nykymusiikki ja Bach, ja orkesterirepertuaarista eniten miellyttää kaikki niiden väliin jäävä. Mikäli kalenteri antaa myöten, sanoo hän aina "kyllä" myös orkesteriproduktioille, joissa pääsee soittamaan toista monsterisoitintaan, kontrabassoa.

Esitykset

68. Tuupalan alakoulu 15.15

Miika Hyytiäinen (1982):

Lotus kanteleelle, ääninauhalle ja eletroniikalle (2006)

La
27.7.