Kuhmon Kamarimusiikki sivun taustakuva
 Nome Quartet

Nome-kvartetti

Elina Päkkilä, viulu
Oskari Eirola, viulu
Elina Heikkinen, alttoviulu
Liina-Mari Raivola, sello

Nome-kvartetti on neljän ystävyksen kunnianhimoinen ja luova projekti kamarimusiikin ytimessä. Vuonna 2014 Kuhmon musiikkikurssilla perustettu kokoonpano noteerattiin jo perustamisvuotenaan lupaavana kokoonpanona ja valittiin Savonlinnan musiikkiakatemian stipendikvartetiksi. Viime vuosina kvartetti on esiintynyt eri puolilla Suomea ja keskittynyt kehittämään kvartettisoittoaan eteenpäin. Viime kaudella Nome-kvartettia on voinut kuulla Kino soi! -konserttisarjassa Espoossa, Kumpulan kamarikonserteissa Helsingissä, Soiton paikka -festivaalilla Keuruulla sekä Kuhmon Talvi -konserteissa Kajaanissa ja Kuhmossa. Kvartetti on konsertoinut mm. Tuija Hakkilan, Miguel da Silvan, Atte Kilpeläisen, Petja Kainulaisen ja Lauri Kankkusen kanssa. Kaikki Nome-kvartetin jäsenet ovat Sibelius-Akatemian kasvatteja. Kvartettina heitä ovat ohjanneet Marko Ylönen, Paavo Pohjola, Antti Tikkanen ja Miguel da Silva. Tällä hetkellä Nome-kvartetti osallistuu Kuhmon kvartettiakatemian ohjatuille periodeille sekä konserttitoimintaan.

Esitykset

25. Kuhmon kirkko 11.00

Amilcare Ponchielli (1834—1886):

Dance of the Hours

Pe
17.7.

28. Kuhmo-talo 19.00

Carl Nielsen (1865—1931):

Ved en ung Kunstners Baare (Nuoren taiteilijan paarien äärellä) es-molli (1910)

Pe
17.7.

29. Kuhmo-talo 11.00

Antonio Vivaldi (1678—1741):

Konsertto d-molli RV 565 (op. 3/11) kahdelle viululle, sellolle, jousille ja basso continuolle (1711)

La
18.7.

44. Kuhmo-talo 21.00

Alberto Ginastera (1916—1983):

Jousikvartetto nro 1 op. 20 (1948)

Ma
20.7.

45. Kuhmo-talo 11.00

W. A. Mozart (1756—1791):

Alkusoitto oopperasta Don Giovanni (sov. jousikvartetille Joseph Küffner)

Ti
21.7.

58. Kuhmon kirkko 16.15

Toshio Hosokawa (1955):

Herbst-Lied (Syyslaulu) klarinetille ja jousikvartetille (2001)

To
23.7.

63. Kuhmo-talo 18.00

Meilina Tsui (1993):

Kazakh Steppe jousikvartetille (rev. 2018)

Pe
24.7.

Elina Heikkinen

16. Kuhmo-talo 11.00

Pjotr Tšaikovski (1840—1893):

Sarja nro 4 op. 61 "Mozartiana" (1887)

Ke
15.7.

20. Kuhmon kirkko 11.00

Heinrich Ignaz Franz Biber (1644—1704):

Battalia (Taistelu) (Sonata di marche) (1673)

To
16.7.

23. Kuhmo-talo 18.15

Michael Nyman (1944):

Memorial elokuvasta Kokki, varas, vaimo ja rakastaja (1989)

To
16.7.

34. Kuhmo-talo 20.15

Franz Schubert (1797—1828):

Pianotrio nro 2 Es-duuri D. 929 (1827; orkestroinut George Enescu 1916)

La
18.7.

36. Kuhmo-talo 14.30

Robert Schumann (1810—1856):

Langsam viulukonsertosta d-molli WoO 23 (1853)

Su
19.7.

69. Kuhmo-talo 20.15

Marcelo Nisinman (1970):

From the New World (Suomen kantaesitys)

La
25.7.

69. Kuhmo-talo 20.15

George Gershwin (1898—1937):

Muunnelmat "I Got Rhythm" pianolle ja kamariorkesterille (1933-34; sov. Iain Farrington)

Oskari Eirola

5. Kuhmon kirkko 16.00

Sofia Gubaidulina (1931):

Heijastuksia teemasta B-A-C-H jousikvartetille (2002)

Ma
13.7.

Luigi Boccherini (1743—1805):

Ritirata kitarakvintetosta "Ritirata di Madrid" (sov. pianokvintetille)

To
16.7.

34. Kuhmo-talo 20.15

Franz Schubert (1797—1828):

Pianotrio nro 2 Es-duuri D. 929 (1827; orkestroinut George Enescu 1916)

La
18.7.

46. Tuupalan alakoulu 14.15

Ottorino Respighi (1879—1936):

Ancient Airs and Dances (Vanhoja aarioita ja tansseja), sarja nro 1 (1917; sov. jousille McAlister)

Liina-Mari Raivola

59. Kuhmo-talo 18.15

Jean Sibelius (1865—1957):

Pelleas ja Melisande konserttisarja op. 46 (1905)

To
23.7.

65. Kuhmo-talo 11.00

J. S. Bach (1685—1750):

Erbarme dich, mein Gott, aaria Matteuspassiosta BWV 244 (1727)

Elina Päkkilä

16. Kuhmo-talo 11.00

Pjotr Tšaikovski (1840—1893):

Sarja nro 4 op. 61 "Mozartiana" (1887)

Ke
15.7.

24. Kuhmon kirkko 21.15

Giovanni Pergolesi (1710—1736):

Stabat Mater (Seisoi äiti tuskissaan) (1736)

To
16.7.

46. Tuupalan alakoulu 14.15

Osvaldo Golijov (1960):

How Slow the Wind sopraanolle ja jousikvartetille (2001)

Ti
21.7.

56. Kuhmon kirkko 11.00

Gustav Mahler (1860—1911):

Lieder eines fahrenden Gesellen (Vaeltavan kisällin lauluja) (1883-85; sov. Arnold Schönberg)

To
23.7.

61. Kuhmo-talo 11.00

Maurice Ravel (1875—1937):

Johdanto ja allegro op. 46 huilulle, klarinetille, harpulle ja jousikvartetille (1905)

Pe
24.7.

68. Kuhmo-talo 18.15

Manuel de Falla (1876—1946):

Pantomiimi ja rituaalinen tulitanssi baletista Noiduttu rakkaus pianolle ja jousisekstetille (1915/26)

Abel-kvartetti

7. Perukkakonsertti 18.30

Felix Mendelssohn (1809—1847):

Jousikvintetto nro 2 B-duuri op. 87 (1845)

Ma
13.7.

8. Siunauskappeli 21.15

Felix Mendelssohn (1809—1847):

Jousikvintetto nro 2 B-duuri op. 87 (1845)

Ma
13.7.

15. Kuhmo-talo 21.15

J. S. Bach (1685—1750):

Kantaatti "Schweigt stille, plaudert nicht" BWV 211 "Kahvikantaatti" (1734)

Ti
14.7.

27. Kuhmo-talo 17.00

Dmitri Šostakovitš (1906—1975):

Jousikvartetto nro 3 F-duuri op. 73 (1946)

Pe
17.7.

29. Kuhmo-talo 11.00

Alessandro Marcello (1684—1750):

Konsertto d-molli oboelle, jousille ja basso continuolle (n. 1717)

La
18.7.

43. Kuhmo-talo 18.00

François Borne (1840—1920):

Carmen-fantasia teemoja Georges Bizet'n oopperasta (1918; sov. huilulle ja jousikvartetille Brett Thompson)

Ma
20.7.

48. Kuhmo-talo 18.30

W. A. Mozart (1756—1791):

Jousikvintetto nro 2 c-molli KV 406 (516b) (1788)

Ti
21.7.

55. Kuhmo-talo 21.15

Johann Strauss II (1825—1899):

Wienerwaldin tarinoita op. 325 (1868; sov. jousikvintetille William Zinn)

Ke
22.7.

65. Kuhmo-talo 11.00

Christoph Willibald Gluck (1714—1787):

Raivotarten tanssi oopperasta Orfeus ja Eurydike

La
25.7.

65. Kuhmo-talo 11.00

Christoph Willibald Gluck (1714—1787):

Autuaiden sielujen tanssi oopperasta Orfeus ja Eurydike