
Seele Quartet
Rebecca Roozeman, viulu Amanda Ernesaks, viulu Kristian Sallinen, alttoviulu Tatu Kauppinen, sello Seele-kvartetti perustettiin vuonna 2015 nuorten soittajien omasta toimesta. Sen kaikki jäsenet ovat myös ansioituneita solisteja ja Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen opiskelijoita. Kvartettia ovat opastaneet Sibelius-Akatemiassa Paavo Pohjola, Teemu Kupiainen ja nykyisin Atte Kilpeläinen. Mestarikursseilla heitä ovat opettaneet mm. Marko Ylönen, Meta4 sekä legendaarisen Borodin-kvartetin viulisti Mikhail Kopelman. Kilpailuissa kvartetti on saavuttanut ensimmäisen sijanvaltakunnallisen Erkki Melartin -kamarimusiikkikilpailun II sarjassa (2016) sekä toisen sijan Rising Stars Grand Prix Berlin -kilpailussa (2017). Vuonna 2018 kvartetille myönnettiin Rondo Classicin Tempo-palkinto vuoden yhtye -kategoriassa. Seele-kvartetti on esiintynyt eri puolilla Suomea sekä Virossa ja Englannissa. Festivaaleista mainittakoon Hauhon musiikkijuhlat, Kamari21 sekä Klassinen Hietsu. Seele-kvartetti on myös Kauniaisten musiikkijuhlien residenssikvartetti. Seele-kvartetti on Kuhmon Kamarimusiikin kvartettiakatemian vieraileva jäsen.Esitykset
Rebecca Roozeman
17.7.
Georg Friedrich Händel (1685—1759):
Huilukonsertto nro 3 g-molli HWV 287 (n. 1704–05)
17.7.
Osvaldo Golijov (1960):
Night Messengers teoksesta Falling Out of Time (2019, säveltäjän sovitus huilulle ja jousikvintetille)
19.7.
Robert Schumann (1810—1856):
Pianokvintetto Es-duuri op. 44 (1842)
20.7.
Joseph Haydn (1732—1809):
Jousikvartetto C-duuri op. 33/3 "Lintu" (1781)
20.7.
Three Irish Country Songs (Kolme irlantilaista kansanlaulua) (sov. sopraanolle ja viululle Rebecca Clarke 1926)
21.7.
Olli Mustonen (1967):
Nonetto II (2000)
22.7.
Iiro Rantala (1970):
Veneziana kamariyhtyeelle ja pianolle (2021–22)
Amanda Ernesaks
17.7.
Georg Friedrich Händel (1685—1759):
Huilukonsertto nro 3 g-molli HWV 287 (n. 1704–05)
17.7.
Osvaldo Golijov (1960):
Night Messengers teoksesta Falling Out of Time (2019, säveltäjän sovitus huilulle ja jousikvintetille)
18.7.
Jean Sibelius (1865—1957):
Cinq Danses champêtres (Viisi talonpoikaistanssia) op. 106 viululle ja pianolle (1925)
20.7.
Joseph Haydn (1732—1809):
Jousikvartetto C-duuri op. 33/3 "Lintu" (1781)
20.7.
Charlotte Bray (1982):
Zustände pianokvartetille (2016)
21.7.
Olli Mustonen (1967):
Nonetto II (2000)
21.7.
Samuel Coleridge-Taylor (1875—1912):
Pianokvintetto g-molli op. 1 (1893)
22.7.
Salamone Rossi (1570—1630):
Sonata quarta sopra l'arie di Ruggiero op. 12/4