Kuhmon Kamarimusiikki sivun taustakuva
Sonja Fräki

Sonja Fräki

Sonja Fräki on aktiivisesti esiintyvä pianotaiteilija, joka tunnetaan niin solistina kuin kokeneena kamarimuusikkonakin. Fräkin ohjelmisto kattaa laajasti klassista perusrepertuaaria ja hän on myös innokas uuden musiikin tulkki. Hänen erityisalaansa on Kalevi Ahon pianotuotanto, jonka hän on soittanut kokonaisuudessaan. Ahon tuotanto oli myös Fräkin taiteellisen tohtorintutkinnon aihe. Hän valmistui musiikin tohtoriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta syksyllä 2016.

Fräki on menestynyt lukuisissa kansainvälisissä pianokilpailuissa. Hän voitti vuonna 2008 kolmannen palkinnon Franz Liszt -kilpailussa Puolan Wroclawissa. 2003 hän sai neljännen palkinnon Franz Schubert -pianokilpailussa Dortmundissa, jossa hänelle myönnettiin myös erikoispalkinto parhaasta Schubertin myöhäissonaatin esityksestä. Hänet on lisäksi palkittu kansainvälisessä Maj Lind -pianokilpailussa Helsingissä 2007 sekä Paderewski
-kilpailussa Puolassa 1998.

Sonja Fräki on esiintynyt solistina lukuisten orkesterien kanssa, kuten Tapiola Sinfonietta, Turun filharmoninen orkesteri, Sinfonia Lahti, Neue Philharmonie Westfalen sekä Pomeranian Philharmonic Orchestra. Fräki on myös julkaissut kaksi soololevyä, joista jälkimmäinen sisältää Kalevi Ahon soolopianotuotannon levymerkillä BIS. Musicweb International valitsi sen kuukauden levyksi maaliskuussa 2015. Fräki on levyttänyt BIS:lle myös Ahon kamarimusiikkia sekä ensimmäisen pianokonserton Turun filharmonisen orkesterin pianosolistina.

Fräki toimii säestyksen lehtorina musiikkiopisto Juvenaliassa Espoossa sekä kamaripianistina Sibelius-Akatemiassa.

Esitykset

9. Kuhmo-talo 18.00

Franz Schubert (1797—1828):

Die Schatten (Varjot) D. 50 (1813)

Ti
12.7.

Tuupalan alakoulu 12.30

W. A. Mozart (1756—1791):

Huilukonsertto nro 1 G-duuri KV 313 (1778)

Ke
13.7.

Tuupalan alakoulu 12.30

Heinrich Ernst (1814—1865):

The Last Rose of Summer (Kesän viimeinen ruusu) (1864)

Ke
13.7.

Tuupalan alakoulu 12.30

Jenő Hubay (1858—1937):

Carmen Fantasie Brillante (1876)

Ke
13.7.

Tuupalan alakoulu 16.30

Jules Mouquet (1867—1946):

Pan et les berger ja Pan et les oiseaux sonaatista op. 15 "La Flûte de Pan" (1906)

To
14.7.

Tuupalan alakoulu 16.30

Ludwig van Beethoven (1770—1827):

Tema con variazioni: Andante con moto Viulusonaatista nro 1 D-duuri op. 12 (1797-98)

To
14.7.

Tuupalan alakoulu 16.30

Mieczysław Weinberg (1919—1996):

Allegro ja allegretto sonaatista op. 28 klarinetille ja pianolle (1945)

To
14.7.

Tuupalan alakoulu 16.30

Henri Dutilleux (1916—2013):

Sonatiini huilulle ja pianolle (1943)

To
14.7.

Kuhmo-talo/Pajakka-Sali 11.00

Ludwig van Beethoven (1770—1827):

Allegro ma non troppo viulukonsertosta D-duuri op. 61 (1806)

Pe
15.7.

54. Kuhmo-talo 18.00

W. A. Mozart (1756—1791):

Alla Turca pianosonaatista nro 11 A-duuri, KV 331 (1789)

Pe
22.7.

57. Tuupalan alakoulu 15.00

Robert Schumann (1810—1856):

Davidsbündlerstänze (Daavidin veljeskunnan tansseja) op. 6 pianolle (1834-36)

La
23.7.