
Photo: Mike Roelofs
Storioni-trio
Bart van de Roer, piano
Wouter Vossen, viulu
Marc Vossen, sello
Storioni-trio on perustettu Hollannissa vuonna 1995. Sen repertuaari kattaa klassisen ja nykymusiikin Haydnista Henzeen. Trio on erikoistunut kolmoiskonserttojen esittämiseen ja se on myös tilannut ja kantaesittänyt konserttoja useilta säveltäjiltä. Yhtyeen tavoitteena niin harjoituksissa kuin esityksissäkin on kertoa musiikilla tarina. Storioni-trio on viime aikoina esittänyt kaikki Beethovenin pianotriot sekä moderneilla että periodisoittimilla. Trion levytys Beethovenin kolmoiskonsertosta Alankomaiden sinfoniaorkesterin kanssa sai kansainvälisesti kiittävät arviot. Trio luotsaa vuosittain järjestettävää kymmenpäiväistä Storioni-festivaalia. Viime vuosina festivaalilla ovat esiintyneet mm. Gidon Kremer, Vadim Repin, Jean-Yves Thibaudet, Nelly Miriciou, Natalia Gutman, Mischa Maisky, Sol Gabetta ja Jörg Widmann. Festivaali tilaa vuosittain ainakin yhden uuden kolmoiskonserton. Storioni-trio on kutsuttu esiintymään Wigmore Halliin ja Carnegie Halliin sekä useille festivaaleille. Kiertueet ovat vieneet soittajat myös Intiaan, Lähi-itään, Australiaan, Taiwaniin, Japaniin ja Yhdysvaltoihin.
Esitykset
9.7.
Franz Schubert (1797—1828):
Pianotrio nro 2 Es-duuri D. 929 (1827)
10.7.
Bedřich Smetana (1824—1884):
Pianotrio g-molli op. 15 (1854–55)
11.7.
11.7.
11.7.
Felix Mendelssohn (1809—1847):
Pianotrio nro 1 d-molli op. 49 (1839)
15.7.
Joseph Haydn (1732—1809):
Pianotrio nro 39 G-duuri Hob XV:25 "All'ongarese" (1795)
15.7.
18.7.
Wouter Vossen
14.7.
Antonín Dvořák (1841—1904):
Pianokvintetto nro 2 A-duuri op. 81 (1887)
- Wouter Vossen
- Misato Mizuno
- Gabe Galley
- Hsin Hou Sun
- Kristoffer Gylling
16.7.
Johannes Brahms (1833—1897):
Jousisekstetto nro 1 B-duuri op. 18 (1859–60)
16.7.
Max Richter (1966):
Vivaldin Neljä vuodenaikaa uudelleensävellettynä (2012)
17.7.
Georg Friedrich Händel (1685—1759):
Huilukonsertto nro 3 g-molli HWV 287 (n. 1704–05)
Marc Vossen
13.7.
Grażyna Bacewicz (1909—1969):
Kvartetto neljälle sellolle (1964)
13.7.
Felix Mendelssohn (1809—1847):
Jousioktetto Es-duuri op. 20 (1825)
14.7.
Jean Sibelius (1865—1957):
Avaushymni teoksesta Rituaalimusiikkia op. 113 (1927, orkestrointi Jaakko Kuusisto)
17.7.
Georg Friedrich Händel (1685—1759):
Huilukonsertto nro 3 g-molli HWV 287 (n. 1704–05)
Bart van de Roer
9.7.
Se solen sjunker, ruotsalainen kansanlaulu (sov. Isak Albert Berg)
10.7.
Amy Beach (1867—1944):
Kolme laulua William Shakespearen runoihin op. 37 (1897)
11.7.
Fanny Mendelssohn (1805—1847):
Deinem Blick mich zu bequemen (Katsees valtaan antautua) (1825)
11.7.
Fanny Mendelssohn (1805—1847):
Wanderers Nachtlied (Vaeltajan yölaulu) (1840)
11.7.
Fanny Mendelssohn (1805—1847):
Der Fischer (Kalastaja) (1823)
11.7.
Fanny Mendelssohn (1805—1847):
Wonne der Wehmut (Alakuloisuuden autuus) (1828)
11.7.
Fanny Mendelssohn (1805—1847):
Am Flusse (Virran rannalla) (1827)
11.7.
Fanny Mendelssohn (1805—1847):
Dämmrung senkte sich von oben (Hämärä laskeutui) (1843)
11.7.
Fanny Mendelssohn (1805—1847):
Wenn ich mir in stiller Seele (Kun hiljaa itsekseni) (1828)
11.7.
Fanny Mendelssohn (1805—1847):
Gegenwart (Läsnäolo) (1833)