Kaksi viikkoa sitten edessä tuntui olevan loputtoman pitkä festivaali. Ja nyt käy kuten ennenkin: äkkiä kaikki on lopussa. Mutta eihän Kuhmon Kamarimusiikki tietenkään mihinkään lopu, se jää soimaan muistoissa.

Mikä tästä kaksiviikkoisesta jää erityisesti soimaan? Itselleni olivat vaikuttavimpia musiikilliset löydöt, kuten Louis Viernen pianokvintetto. Myös Shostakovitshin kvartetot tuntuivat kuin uusilta löydöiltä, niin hienosti ja oivaltavasti Danel-kvartetti niistä jokaisen tulkitsi. Monille taas saattoivat parhaita olla taitavat uudet tulkinnat tutuista teoksista, kuten joka kesä esitettävästä Forelli-kvintetosta.

Ensi kesänä jatketaan samoissa merkeissä. Festivaali tosin alkaa jo 9.7. Heinäkuun viimeisellä viikolla on nimittäin suunnistuksen suurtapahtuma Kainuun rastiviikko, eikä Kuhmoon mahdu kahta näin mittavaa tapahtumaa samaan aikaan. Hyvä puoli aikaisuudessa on se, että päivät ovat vielä pitkiä ja syksy on entistäkin kauempana. Luvassa on tuttua ja perinteistä kamarimusiikkia ja uusia ja yllättäviä yhdistelmiä. Kuhmossa tietysti kävisi yllätyksestä se, että mitään yllättävää ei kuultaisi.

Kuhmossa eletään todellisessa vuorokauden ympäri soivassa musiikkiparatiisissa. Paratiisin porttien läpi tunkeutuu kuitenkin uutisia maailman tapahtumista. Viisi vuotta sitten järkyttivät Oslon tapahtumat, viime viikolla Nizza ja heti perään Turkki.
Mitä me täällä voimme tehdä? Sitä pohti Vladimir Mendelssohn keskustellessamme ensi vuoden festivaalin teemoista. Hän kertoi tarinan metsäpalosta. Kaikki eläimet pakenivat tuhoisia liekkejä. Vain yksi pikkuinen lintu pysähtyi. Se otti järvestä nokkaansa pisaran vettä, lensi takaisin metsän ylle ja pudotti veden liekkeihin. Muut eläimet ihmettelivät, miksi lintu teki näin tarpeettomalta näyttävän teon. ”Minä tein oman osuuteni”, lintu vastasi.

Kuhmossa on joka kesä noin 30 000 konserttikäyntiä. Se tarkoittaa ainakin yhtä suurta määrää uusia tunteita, ajatuksia ja elämyksiä – niin monta kertaa muusikot pystyvät tekemään maailman edes hiukan paremmaksi. Sillä tavalla me teemme oman osuutemme.

Juhani Koivisto, lehdistöpäällikkö