En muista Kuhmosta kuin yhden kohtaamisen, jossa toinen osapuoli tuntui hiukan aggressiiviselta ja jopa vaaralliselta, sikäli kuin hän nyt edes piti minua noteeraamisen arvoisena. Nyt jälkikäteen tuokin tapaaminen tuntuu jo aivan mukavalta muistolta. Toivottavasti kummastakin.
Kuhmon kuumien festivaalikesien aikana olen saanut tavata todellisia oman alansa suuruuksia, jotka ovat poikkeuksetta olleet mutkattomia ihmisiä. Katsoin juuri Kaija Saariahon uuden oopperan striimauksen Aix-en-Provencesta, näin miten hänelle hurrattiin ja luin kansainvälisen lehdistön ylistäviä arvioita. Muistelin miten hän Kuhmossa jutteli kuulijoille teoksistaan vapautuneesti ja miten hän tuntui suorastaan säteilevän huomatessaan, miten aidosti kiinnostunutta asiantunteva kamarimusiikkiyleisö hänen musiikistaan oli.
Ja kun viime vuonna muistokirjoituksissa korostettiin Krzysztof Pendereckin merkitystä yhtenä 1900-luvun loppupuolen tärkeimmistä säveltäjistä, muistelin miten kuljetin häntä helteisessä Kuhmossa, miten juttelimme lähinnä paikallisista ruokalajeista samalla kun mietin, miten sanoisin jollain kielellä kohteliaasti, että älä nyt hyvä mies aukaise sitä auton ikkunaa koska se vain sekoittaa ilmastoinnin.
Italialaisten kohtaaminen on tietysti vielä omaa luokkaansa. Erityisesti mezzosopraano Romina Basso ja kitaristi Alberto Mesirca ovat jääneet mieleen lämpimän sydämellisinä ihmisinä. He ilahtuvat aina yhtä paljon saadessaan kommunikoida omalla kielellään eivätkä takerru puutteelliseen kielioppiini.
Ihmisten kohtaamisen helppouden olen huomannut tänäkin kesänä, kun olemme tehneet pieniä esittelyvideoita. Niitten suunnittelu ja järjestäminen on ollut varsin mutkatonta: bongaan pianistin pihalta, ehdotan kuvausta, hän kysyy milloin, ja ehdotan videointia saman tien. Ja niin on hetkessä tehtynä kesäinen video, jossa Nino Gvetadze kertoo eloisasti Beethovenin pianosonaateista. Epäilemättä entiset kollegani suuren taidelaitoksen viestintäosastolla lukevat tätä kateellisina. Eikö siis yhtään suunnittelupalaveria, eikö suostuttelua, aikatauluttamista, valoja, maskeja?
Yhden syyn tähän kohtaamisten helppouteen käsittää kun katsoo vaikkapa yllä olevaa Stefan Bremerin kuvaa Lammasjärven iltamaisemasta. Tällaisen kauneuden keskellä ymmärtää, että me olemme kaikki lopulta yhtä pieniä osia tässä suuressa kokonaisuudessa, jota elämäksi kutsutaan. Siksi me voimme olla yhtä hyvin tasavertaisia.
Se alussa mainitsemani vuosia sitten kohdattu jossain määrin aggressiivinen tapaus ei ilmeisesti ajatellut näin. Olin hänelle kuin ilmaa, hän ei vaivautunut edes katsomaan minua, paneutui vain ateriansa äänekkääseen nauttimiseen. Olisin saattanut jopa pelätä hiukan, jos en olisi ollut turvallisesti luontokuvaaja Lassi Rautiaisen vieraana kuvauskojussa ja jos en olisi tiennyt karhun kyllä pysyvän ulkopuolella haaskallaan.
Juhani Koivisto, lehdistöpäällikkö