Jos vielä joskus epäilen työni tarpeellisuutta, minun tarvitsee vain katsoa ylläolevaa kuvaa. Se on otettu miniooppera Tuhkimon esityksestä lauantaina, juuri siitä kohdasta, jossa tyhmät sisarpuolet ovat ensin tarjonneet kauheita jalkojaan, mutta vasta Tuhkimolle lasikenkä sopii. Oikeastaan tämä kuvaa käy uskonvahvistukseksi kenelle tahansa luovan työn tekijälle tai esiintyjälle. On pakko uskoa, että työllä on merkitystä, jos on pystynyt viemään yleisön hetkeksi aivan toiseen todellisuuteen ja tarjonnut tunteita ja ajatuksia, joita katsoja saattaa kantaa mukanaan vuosikausia.

Monet muusikot ovat todenneet, että Kuhmon yleisö on maailman paras. Sama vika on kuhmolaisessa lapsiyleisössäkin. Se osallistui innokkaasti kommenteilla ja kysymyksillä jo ennen kuin esitys oli edes alkanut. Ja kun ratkaisevassa kohdassa Prinssi kysyy yleisöltä ”pitäisikö kenkää sovittaa hänellekin, vaikka hän näyttää vain köyhältä palvelijalta”, yleisö ei kuunnellut kysymystä alkua pitemmälle vaan alkoi kiihkeästi vaatia, että kenkää on sovitettava myös Tuhkimolle.

Lasikengän sopiminen Tuhkimolle ei tarkkaan ottaen tietysti ollut yllätys, mutta sunnuntaiaamuna tapahtui jotain aivan odottamatonta. Sain vieraakseni taiteilijatapaamiseen Danel-kvartetin, joka on Kuhmon yleisölle tullut tutuksi jo vuosien ajan. Tiesin heidän myös soittavan jotain, mutta en tiennyt, että kuultaisiin musiikkia, jota Suomessa ei ole esitetty koskaan aikaisemmin, ja koko maailmassakin vasta kaksi kertaa.

Mieczyslaw (joskus myös Moisei) Weinberg on päässyt viime aikoina unohtumaan säveltäjänä, mutta Danel-kvartetti on esittänyt kokonaisia Weinberg-sarjoja, joissa on soittanut tämän 99 vuotta sitten syntyneen säveltäjän kaikki jousikvartetot. Projektin yhteydessä kvartetti oli löytänyt kaksi jousikvartettikappaletta, jotka olivat unohtuneet 68 vuoden ajaksi. Tänä kesänä he ovat esittäneet kappaleet kaksi kertaa, ja kolmas esitys oli Kuhmossa. Ja musiikkihan oli mitä hienoimmin soivaa ja nautittavaa. Se sai toivomaan, että Danel vielä joskus esittäisi kaikki Weinbergin 17 kvartettoa Kuhmossa.

Kuhmon nousu maineeseen alkoi 70-luvun lopulla juuri yllätyksistä. Yleisö hullaantui konserteista, joiden sisällöstä tai kestosta ei tiedetty etukäteen. Lopulta tällaisia monituntisia konsertteja oli festivaalin aikana peräti neljä. Niihin aikoihin ei ole paluuta, mutta jotain yllättävää täällä tarjotaan aina. Ja niin pitää ollakin. Esimerkiksi juuri sellaista, että kuulija tulee sunnuntaiaamuna kuuntelemaan haastattelua, mutta hänelle soitetaankin äkkiä hurmaavan kaunista musiikkia, jota kukaan ei Suomessa ole vielä aiemmin kuullut.

Edessä on vielä kaksi viikkoa, joten eiköhän tässä päästä vielä muutaman kerran yllättymään.

Juhani Koivisto, lehdistöpäällikkö