”Allekirj. sekä ryhmä nuoria huipputason taiteilijoita – me etsimme paikkaa, jossa voimme pitää musiikkikurssit ja kamarimusiikkifestivaalin, kesällä heinä-elokuun vaihteessa. Idea on jokseenkin ainutlaatuinen Suomessa.”
Tällaisen kirjeen sai Kuhmon Musiikkiyhdistys nuorelta suomalalaiselta sellistiltä keväällä 1970. Ja loppuhan on historiaa.
Seppo Kimasen kirjeen sisältö oli toki tiedossani, mutta kun pidin käsissäni alkuperäistä käsin kirjoitettua kirjettä olin todellakin kuulevinani historian siipien havinaa. Olin jo tutkinut lehtileikkeitä ja muita vanhoja dokumentteja, mutta ensimmäistä festivaalia edeltävän kirjeenvaihdon löytäminen vei suoraan vuosikymmenien taakse, keskelle tapahtumia, jotka tulisivat vaikuttamaan monen ihmisen elämään.
Musiikkiyhdistyksen hallituksessa luettiin kirje ja hiukan hämmästeltiin. Mielikuvissa kamarimusiikkikonserteista oli frakkipukuisia arvokkaita herroja. ”Että tännekö korpien keskelle, puolapuiden väliin heitä sitten tulisi?” ihmeteltiin. Ideaan tartuttiin kuitenkin rohkeasti ja Seppo Kimaselle lähti pikakirje, ettei kukaan muu ehtisi väliin.
Tällä viikolla olen ollut Kuhmossa aloittamassa festivaalin historian kirjoittamista. Muutama päivä syksyisessä Kainuussa kului nopeasti. Ennätin jututtaa muutamia alkuvuosina mukana olleita kuhmolaisia ja tutkia hiukan kirjeenvaihtoa ja leikearkistoa.
Monta hyllymetriä tutkittavaa on vielä edessä ja monta merkittävää ihmistä haastateltavana. Tiesin jo ennalta, että Kuhmon Kamarimusiikin historian kirjoittaminen on suuri työ. Vasta nyt ymmärrän, miten suuri. Onneksi juhlavuosi on vasta 2019.
Festivaalin historia ei ole pelkkää taiteilijoiden ja työntekijöiden historiaa. Aivan olennainen osa Kuhmon tunnelmaa on yleisö, jota monet muusikot ovat kehuneet niin vastaanottavaiseksi, että se innostaa aina vain parempiin suorituksiin. Erityisen kiinnostavia ovat tietysti muistot varhaisista vuosista. Lukijoissa saattaa olla jopa sellaisiakin, jotka ovat olleet kuulemassa festivaalin ensimmäistä teosta, joka oli Telemannin konsertto neljälle viululle. Otan mielelläni vastaan kuulijoiden muistoja ja kokemuksia konserteista. Mitkä olivat mieleenpainuvimpia kokemuksia, ketkä unohtumattomia taiteilijoita, mikä saa kuulijan palaamaan yhä uudelleen Kuhmoon? Muistoja voi lähettää sähköpostiosoitteeseen kuhmonhistoria@gmail.com.
Alkuaikojen festivaaleja tutkiessa on ollut hämmästyttävää huomata, miten valmiina festivaali syntyi. Jo ensimmäisissä konserteissa soitettiin arkivaatteissa mutta musiikin tasosta tinkimättä. Tärkeää oli muusikoiden keskinäinen vuorovaikutus. Myös musiikkikurssien osuus oli alusta lähtien mukana. Seppo Kimasella oli kirkas idea eikä sitä tarvinnut muuttaa.
Mutta monta sattumaa tarvittiin menestystarinan syntymiseen. Pelkkä idea ei olisi riittänyt, jos paikkakunnalta ei olisi löytynyt halukkaita toteuttajia. Kuhmon innoittamana on perustettu monia festivaaleja Suomessa ja ulkomaillakin, mutta niiden elinkaari on jäänyt lyhyeksi. Kuhmossa on ollut aina tekijöitä, jotka pystyvät tapahtuman toteuttamaan ja säilyttämään tuon alkuperäisen epäkaupallisen musiikkitapahtuman ideologian, sen kuuluisan Kuhmon hengen.
Pelkkää menestystä eivät alkuvuodet olleet. Arvosteltiin rahan antamista joutavaan kitkutukseen, kun kaikissa syrjäkylissä ei vielä ollut edes sähköä. Flyygelin ostoa paheksuttiin ja todettiin, että sillä hinnalla olisi saanut sorvin. Paikallislehden yleisönosastossa ehdotettiin, että kunta ostaisi muusikoille mieluummin vesurit ja lähettäisi heidät metsätöihin. Se olisi kirjoittajan mielestä ollut taloudellisesti tuottoisampaa.
Juhani Koivisto, lehdistöpäällikkö