Kuhmon Kamarimusiikki järjestetään vuoden tauon jälkeen taas ensi kesänä. Luvassa on kahden viikon aikana 55 konserttia, joissa kuullaan kymmeniä koti- ja ulkomaisia huippumuusikoita. Teemana on Beethoven, jonka 250-vuotisjuhlat jäivät viime vuonna koronaepidemian varjoon. Kamarimusiikki soi Kuhmossa 11.–24. heinäkuuta.

Kuhmon Kamarimusiikissa esiintyvät tänäkin vuonna monet tutut tähtimuusikot. Pianisteista ovat mukana muiden muassa Nino Gvetadze ja Konstantin Bogino, yli kahdenkymmenen viulistin joukossa ovat Sergey Malov ja Daniel Rowland, sellistejä ovat muiden muassa Senja Rummukainen ja Trey Lee. Kamariyhtyeitä on mukana viisi, joukossa sekä Kuhmon kvartettiakatemiaan kuuluvia kokoonpanoja että yleisön suursuosikit Danel-kvartetti ja Storioni-trio.

Epidemiatilanteen vuoksi saleihin myydään tänä kesänä puolet paikoista. Konserttipaikkoina ovat nyt Kuhmo-talo ja Kuhmon kirkko, koska näissä suuremmissa saleissa pystytään noudattamaan parhaiten turvavälejä. Yleisön turvallisuus on otettu huomioon myös tapahtumien ajoituksessa, sillä päivittäisten konserttien määrä on rajattu neljään ja konsertit pidetään ilman väliaikoja. Näin yleisöllä on riittävästi aikaa turvalliseen salista poistumiseen ja konserttipaikkojen välillä liikkumiseen.

Suurten mittojen klassikoita

Kesän teema on nimeltään Beethovenin purkaus. Kahden viikon aikana kuullaan Beethovenin keskeisiä suuria kamarimusiikkiteoksia viulusonaateista suureen septettoon. Myös kaikki Beethovenin sinfoniat esitetään, tällä kertaa kamarimusiikkisovituksina. Festivaalin päätöspäivän huipentaa Suomen ensiesityksenä kuultava Vladimir Mendelssohnin kamarisovitus Beethovenin yhdeksännestä sinfoniasta.

Beethovenin tuotannosta saadaan laaja kokonaiskuva, sillä mukana on paljon myös harvoin kuultuja teoksia. Lisäksi ohjelmassa on runsaasti musiikkia Beethovenin ajalta, eikä Forelli-kvintettoakaan ole unohdettu. Kokonaisuutena festivaalin ohjelma painottuu entistäkin enemmän suurimuotoisiin kamarimusiikkiklassikoihin. Beethovenin ja muiden kamariklassikoiden lisäksi Kuhmossa kuullaan erikoisuutena Erik Satien pianoteos Vexations, jonka esitys kestää kertauksineen lähes vuorokauden.

Räjähdys ja jälkihehku

Nimi Beethovenin purkaus tulee vuonna 1999 kaukaisessa galaksissa havaitusta räjähdyksestä ja sen jälkihehkusta. Ilmiö nimettiin Beethoven-purkaukseksi, sillä se löydettiin juuri Beethovenin syntymäpäivänä. Kuhmon Kamarimusiikin taiteellisella johtajalla Vladimir Mendelssohnilla on yhteensattumalle runollinen selitys: ”Jumalalliset ja luonnon voimat olivat tarkoittaneet hypernovan löytymisen ja Beethovenin syntymän tapahtumaan samana päivänä. Tähden syntymän aiheuttama valo on ihme, jonka voi nähdä, mutta musiikki on uni, jonka voi kuulla, kuten Beethoven itse sanoi.”

Beethovenin syntymän 250-vuotisjuhlavuosi ajoittui viime vuodelle, jolloin Kuhmon Kamarimusiikki oli koronan vuoksi tauolla. Beethoven hehkuu kuitenkin edelleen, kuten Vladimir Mendelssohn sanoo: ”Beethovenin musiikki, hänen rajattoman mielikuvituksensa tuote, ilmentää intohimoja, näkyjä, luontoa, kuutamoa, myrskyjä, mustasukkaisuutta, rakkautta, ylenkatsetta ja ihailua tai herättää eloon myyttisen Prometheuksen, henget ja muusat sekä Oodin ilolle. Ne kaikki ovat muuttuneet osaksi samaa sammumatonta jälkihehkua.”

Kesän taidenäyttelyt

Perinteiseen tapaan Kuhmossa on tarjolla festivaalin ajan myös visuaalista taidetta. Kuhmo-talon aulassa on esillä Ari Pelkosen ja Annu Vertasen grafiikkaa ja puupiirroksia 11.&#872224.7. ja Kamarimusiikkikeskuksen Galleriassa Latitude 64. Leveyspiiri -taiteilijaryhmän näyttely 11.&#872224.7. OP Ryhmän Taidesäätiön kuvataidetta on esillä perjantain 16.7. kahdessa konsertissa.

Vuoden 2022 teemana Illuusion taide

Kesälle 2022 on luvassa teema Illuusion taide, jonka piti toteutua viime vuonna. Alun perin Illuusion taidetta piti esitellä jo tänä kesänä, mutta epidemiatilanteen epävarmuuden vuoksi ohjelmaa ei olisi voitu toistaa sellaisenaan.

Kuhmon Kamarimusiikin yhteistyökumppanit

Kesän 2021 Kuhmon Kamarimusiikki ja musiikkikurssit tehdään n. 900.000 euron budjetilla. Kurssien tiedot julkistetaan helmikuussa.

Kuhmon Kamarimusiikkia tukevat avustuksin opetus- ja kulttuuriministeriö, Kuhmon kaupunki ja Suomen Kulttuurirahasto. Yrityspuolen yhteistyökumppaneita on yhdeksän. Festivaalin partnerina jatkaa OP, ystävätason yhteistyökumppaneita ovat Canorama Oy, F-Musiikki Oy, Kainuun Sanomat, Kuhmo Oy, Loiste Oy, Metsähallitus, No-Pan Auto Oy ja Osuuskauppa Maakunta.

Vuonna 1970 aloittanut Kuhmon Kamarimusiikki järjestetään nyt 51. kerran. Kaksi viikkoa kestävä festivaali on edelleen Suomen suurin kamarimusiikkijuhla.

Lisätietoja:
Kuhmon Kamarimusiikki, puh. 044 544 5162