Vuoden 2024 teema Rajalla

Kuhmon Kamarimusiikki on palannut jälleen entiseen loistoonsa. Lauantaina päättyneen festivaalin konserttikäyntien määrä ylitti 23.500 kävijän määrän. 

Kesä oli ensimmäinen uusien taiteellisten johtajien Minna Pensolan ja Antti Tikkasen suunnittelutyön tulos. Festivaalin teemalla Juuret ja siivet kunnioitettiin niin festivaalin kuin kamarimusiikkigenrenkin historiaa, siipien kautta vietiin festivaalia täysin uusiin tuuliin. ”Meillä on upea fiilis kollegoidemme ja yleisön antamasta palautteesta. Tuntuu mahtavalta, että suunnittelemamme ohjelma innosti ja kosketti myös muita”, kiittävät Pensola ja Tikkanen.

Festivaalilla kuultiin kahdessa viikossa 315 teosta. Niiden joukossa oli mm. neljä tilausteosta – Sampo Kasurisen säveltämä kamariooppera Trapped Butterfly, brittiläisen säveltäjän Charlotte Brayn jousikvartetto Ungrievable Lives sekä kaksi teosta Outi Tarkiaiselta – kvintetto Judith Shakespearen tappio ja klarinettikvintetto Seasons of Love. Kaikkiaan festivaalilla vieraili 11 säveltäjää. 

Festivaalilla esiintyi 111 taiteilijaa, joiden joukossa olivat mm. yleisön kestosuosikit Storioni-trio ja Meta4. Ihastusta herättivät myös tauon jälkeen festivaalille palanneet viulistit Sini Simonen ja John Storgårds, pianisti Olli Mustonen sekä uusina tuttavuuksina belgialainen barokkiyhtye Scherzi Musicali, kitaristi Marzi Nyman, nokkahuilisti Erik Bosgraaf sekä Vilma Jää ja lauluyhtye Jäine.

”Festivaalin tavoite oli saada kerättyä lipputuloilla 500.000 euroa, mikä saavutettiin”, iloitsee festivaalin toiminnanjohtaja Sari Rusanen. ”Festivaalin budjetti pysyy tasapainossa, joten on turvallista lähteä jatkamaan uuden vuoden suunnittelua”.

Kesällä 2024 Kuhmon Kamarimusiikki soi 14.–27. heinäkuuta. Festivaalin teema on Rajalla. Rajaa käsitellään monesta suunnasta, mm. maantieteellisesti, kielellisesti, kulttuurisesti, sosiaalisesti, henkisesti ja fyysisesti. Kesän nimikkosäveltäjiksi on valittu Sebastian Fagerlund ja Lotta Wennäkoski ja heiltä on tilattu sävellystilaukset Jenny ja Antti Wihurin rahaston tuella. Fagerlund säveltää kvinteton kitaralle ja jousikvartetille, Wennäkoski viuluduon. Vuoden ohjelma ja taiteilijat julkistetaan tammikuussa 2024.

Kuhmon Kamarimusiikilla on ollut vuonna 2023 viisitoista yhteistyökumppania. Festivaalin partnerit ovat OP Kuhmo, OP Kainuu, OP Ylä-Kainuu ja OP Paltamo ja ystävätason kumppaneita F-Musiikki Oy, Kainuun Sanomat, Kouta Media, Kuhmo Oy, Kuhmon Kamarimusiikin Kannatusyhdistys ry, No-Pan Auto Oy, Lumme Energia ja Osuukauppa Maakunta. Festivaalia tukevat avustuksin opetus- ja kulttuuriministeriö, Kuhmon kaupunki ja Suomen Kulttuurirahasto.

Lisätietoja:

Kuhmon Kamarimusiikki, puh. 044 544 5162