Eilen alkaneessa Kuhmon Kamarimusiikissa minimoidaan sekä esiintyjien että yleisön tartuntariski tiukoilla turvatoimilla. Maskipakolla, turvaväleillä ja testaamisella varmistetaan, että festivaali pystytään järjestämään lähes normaalissa laajuudessaan epidemiatilanteesta huolimatta. Kuhmon Kamarimusiikki tarjoaa neljä konserttia joka päivä kahden viikon ajan. Festivaalin teemana on Beethoven.

Helteisessä säässä alkaneella festivaalilla myydään vain puolet salien paikoista. Kaikki konsertit järjestetään nyt suurissa tiloissa, joissa voidaan noudattaa tarpeellisia turvavälejä. Kirkkoon mahtuu yli 500 kuulijaa ja Kuhmo-taloon 334.

Kuhmon Kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusanen kertoo, että myös taiteilijat noudattavat koronarajoituksia. ”Kaikki taiteilijat tekevät lähtömaassaan testin ja täällä Kuhmossa he käyvät vielä pikatestissä. Konserteissa sekä esiintyjät että yleisö käyttävät maskeja.”

Taiteilijoiden määrä Kuhmossa on tänä vuonna puolet tavanomaisesta, sillä mukana ei ole isoja kokoonpanoja. Kotimaisten huippumuusikoiden määrä on tavallista suurempi, mutta mukana ovat myös monet tutut kansainväliset suosikit kuten viulistit Sergei Malov ja Daniel Rowland, pianisti Nino Gvetadze ja Danel-kvartetti.

Vaikka paikoista myydään turvavälien vuoksi vain puolet, Kuhmon Kamarimusiikki on yleisömäärältään yksi kesän suurimpia klassisen musiikin festivaaleja. Lippuja on ostettu jo ennakkoon runsaasti, ja ennen festivaalin alkua jo viidesosa konserteista oli varattu loppuun.

Lisätietoja:
Kuhmon Kamarimusiikki, puh. 044 544 5162