Kuhmon musiikkikurssit käynnistyivät suurilta osin sunnuntaina 9.7. ja jatkuvat perjantaihin 21.7. saakka. Osallistujat ovat nuoria aktiiviharrastajia ja ammattiopiskelijoita. Opettajina toimivat pääasiallisesti festivaalitaiteilijat. Kursseilla opiskellaan yksityis- ja yhtyetunneilla.

Kansainvälisten musiikkikurssien joukossa Kuhmon kurssit pitävät pintansa vuodesta toiseen yhtenä varteenotettavana vaihtoehtona ammattiopiskelijoille. Nettipohjaisten hakujärjestelmien myötä on tavallista, että kesäksi haetaan monille kursseille ja niistä valitaan loppujen lopuksi parhaimmat vaihtoehdot. Kuhmon kurssit pärjäävät vertailussa korkeatasoisen opetuksen, maineikkaan festivaalin sekä kohtuullisen hintatason ansiosta. Tänä vuonna Kuhmoon on saapunut opiskelijavieraita mm. Australiasta, Yhdysvalloista, Hongkongista, Ruotsista ja Itävallasta.

Yleisö pääsee seuraamaan kurssilaisten musisointia yleisölle avoimilla mestarikursseilla sekä työpaja- ja oppilaskonserteissa.

Kuhmon musiikkikurssien oppilaskonsertit alkavat keskiviikkona 12.7. Konserttiajankohdat ovat:

12.7. klo 12.30 Tuupalan alakoulu
13.7. klo 12.30 Tuupalan alakoulu
14.7. klo 11.00 Kuhmo-talon Pajakka-sali
14.7. klo 13.00 Työpajakonsertti, Tuupalan alakoulu
19.7. klo 12.30 Tuupalan alakoulu
20.7. klo 12.30 Tuupalan alakoulu
21.7. klo 11.00 Kuhmo-talon Pajakka-sali
21.7. klo 13.00 Työpajakonsertti, Tuupalan alakoulu

Yleisölle avoimet, pääsymaksuttomat mestarikurssit ovat:

Mi-kyung Lee, viulu 10.–21.7, Oppimiskeskus, päärakennus, kotitalousluokka 2
Konstantin Bogino, piano 13.–18.7, Piilolan lukio, luokka 120
Olli Mustonen, piano 18.7. sekä 20.7., Kuhmo-talon Pajakka-sali

Konserttiohjelmat julkaistaan Kamarimusiikin nettisivuilla osoitteessa www.kuhmofestival.fi osana muuta konserttiohjelmaa. Mestarikurssien aikataulut sekä kurssikonserttien ohjelmat löytyvät myös Kuhmo-talon ja lipputoimiston ilmoitustauluilta.

Erityisen lahjakkaalle ja ansioituneelle instrumentalistille tai yhtyeelle jaetaan musiikkikurssien lopussa Oleg Kagan -muistorahaston 1000 euron stipendi. Stipendi julkistetaan 21.7. klo 11.00 pidettävän kurssin päätöskonsertin yhteydessä sekä musiikkikurssien nettisivuilla.

Kuhmon musiikkikursseja tukevat avustuksin opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Kuhmon kaupunki.

Lisätietoja:
Elina Kettunen, musiikkikurssien kurssivastaava, puh. 044 586 1640
Junio Kimanen, musiikkikurssien taiteellinen johtaja, puh. 050 563 8404